Arsenalille Pariisista piste – Olivier Giroud törttöili lopussa

Arsenalin eurotaival käynnistyi tänään, kun joukkue matkusti Mestarien liigan lohkovaiheen avauksessa Ranskaan Paris Saint-Germainin vieraaksi. Tykkimiehet oli suuren osan peliajasta vaikeuksissa pariisilaisten rankaistua jo ensimmäisellä minuutilla. Alexis Sánchezin tasoitus kuitenkin pelasti vierailijoille 1-1-lukemin pisteen kotiin.
Arsenal sai ottelulle painajaismaisen alun isäntien siirryttyä johtoon vain 42 sekunnin pelin jälkeen. Serge Aurier vapautui Marco Verrattin syötöstä oikealta laidalta nousuun, jonka jälkeen norsunluurannikkolainen keskitti pallon kohti keskustaa nousevaa Edinson Cavania. Uruguaylainen puski pallon etutolpalta verkkoon yllättäen David Ospinan Tykkimiesten maalilla.
Maalin jälkeen peli jatkui PSG:n vahvassa hallinnassa. Kahdeksannella minuutilla ensimmäinen varoitus nousi isäntien Verratille. Italialainen taklasi myöhässä Francois Coquelinia.
PSG oli lähellä kasvattaa vielä avausjakson aikana johtoaan, kun Cavanilla oli puolituntisen täytyttyä tuhannen taalan paikka iskeä. Isäntien hyökkääjällä oli Ospinan harhailun myötä tyhjä maali edessään, mutta sekään ei riittänyt. Laukaus viuhui aavistuksen verran vasemmalta ohi.
Toisen jakson alussa Arsenal pääsi pelaamaan enemmän pallonhallintapeliään. Muuten jälkimmäinen puolisko startattiin tunnustellen. Tilanteet loistivat poissaolollaan.
67. minuutilla kotijoukkue hyökkäsi jälleen vaarallisesti. Ángel Di Marían syöttö löysi rangaistusalueen sisään rynnänneen Aurierin ja edessä oli vain Ospina. Puolustaja ei kuitenkaan laukonut ajoissa ja kolumbialainen ehti väliin. Muutama minuuttia myöhemmin Di Maríalle tarjoutui oma paikka kasvattaa etumatkaa, mutta Ospina oli hereillä.
Kun PSG ei paikoistaan tehnyt, Arsenal rankaisi puun takaa. Alphonse Areola torjui Alex Iwobin laukauksen eteensä, ja Alexis Sánchez pääsi tälläämään vastapallosta pelin tasoihin.
Ottelun lisäajalla tunteet pääsivät vielä kuumenemaan, kun Olivier Giroud ja Verratti ottivat tilanteen jälkeen keskenään yhteen. Molemmilla oli varoitus alla ja seurauksena oli kaksi ulosajoa. Giroud ehti olla kentällä vain puolen tunnin verran.
Lisämaaleja ei lopulta nähty. Näin Pariisissa päädyttiin 1-1-lukemin pistejakoon.
Mestarien liiga tiistaina
Barcelona-Celtic 7-0 (2-0)
1-0 Lionel Messi (3.)
Epäonnistunut rp., Moussa Dembélé, Celtic (24.)
2-0 Lionel Messi (27.)
3-0 Neymar (50.)
4-0 Andrés Iniesta (59.)
5-0 Lionel Messi (60.)
6-0 Luis Suárez (75.)
7-0 Luis Suárez (88.)
Basel-Ludogorets 1-1 (0-1)
0-1 Jonathan Cafu (45.)
1-1 Renato Steffen (79.)
Bayern München-Rostov 5-0 (2-0)
1-0 Robert Lewandowski rp. (28.)
2-0 Thomas Müller (45+2.)
3-0 Joshua Kimmich (53.)
4-0 Joshua Kimmich (60.)
5-0 Juan Bernat (90.)
Benfica-Besiktas 1-1 (1-0)
1-0 Franco Cervi (12.)
1-1 Talisca (90+3.)
Dynamo Kiova-Napoli 1-2 (1-2)
1-0 Denys Garmash (26.)
1-1 Arkadiusz Milik (36.)
1-2 Arkadiusz Milik (45+2.)
Ulosajo, Serhij Sydorcuk, Dynamo Kiova (68.)
Manchester City-Borussia Mönchengladbach, siirretty
PSG-Arsenal 1-1 (1-0)
1-0 Edinson Cavani (1.)
1-1 Alexis Sánchez (78.)
Ulosajo, Olivier Giroud, Arsenal (90+3.)
Ulosajo, Marco Verratti, PSG (90+4.)
PSV-Atlético Madrid 0-1 (0-1)
0-1 Sául Ñíguez (43.)
Epäonnistunut rp., Andrés Guardado, PSV (45+2.)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”