Jamie Vardyn kirjasta lisää paloja – eri päiville eri stimulantit
Kuva: Getty Images
Jamie Vardyn omaelämänkerrallinen kirja on julkaisunsa kynnyksellä, ja sen huomaa. Sensaatiomaisia paloja brittilehdistölle tasaiseen tahtiin tiputteleva julkaisukoneisto on jälleen päästänyt liikenteeseen otteen, johon liittyy suosikkiaihe – alkoholi.
Tällä kertaa päihdeaineen muotona on portviini, johon viime kaudella liittyi yksi Vardyn taikauskoisista tavoista.
– En ole yleensä kovin taikauskoinen, mutta kun tein maalin kauden avausottelussa Sunderlandia vastaan, halusin pitää kaiken ennallaan, Leicester-kärki kertoo.
– Ottelua edeltävänä iltana täytän joko pienen vesi- tai urheilujuomapullon puolilleen portviiniä, ja juon sen televisiota katsellessani.
Alkoholi auttaa Vardyn mukaan rentoutumaan, ja saamaan paremmin unta (joskin tutkimustulokset tunnetusti osoittavat alkoholin tuoman unen olevan laadultaan hyvin heikkoa). Itse ottelupäivänä hyökkääjä taas käyttää päinvastaisia stimulantteja.
– Kolme tölkkiä energiajuomaa, tupla-espresso ja kinkku-juusto-munakas saavat minut juoksemaan kuin hullu kentällä.
Vaikka hänen tapauksessaan oli kyse myös paljosta muusta, tulevat varsinkin Vardyn pelipäivä-rituaaleista mieleen Daniel Aggerin taannoiset kertomukset.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”

- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?