Tottenhamin vauhtifutis katkaisi Manchester Cityn voittoputken
Kuva: Getty Images
Valioliigan korkeatempoinen ja -tasoinen kärkiottelu päättyi Tottenhamin 2-0 -voittoon ja Manchester Cityn kauden ensimmäiseen tappioon. Tappio oli samalla Pep Guardiolan ensimmäinen joukkueen peräsimessä. Vain kolme maalia seitsemässä ottelussa päästänyt Tottenham on näin ollen Valioliigan ainoa tappioton joukkue ja se hengittää sarjakakkosena Cityn niskaan vain pisteen tätä perässä.
Tottenham piti ottelun ensimmäisellä puoliajalla ohjaksia tiukasti käsissään. Etenkin Heung-Min Son ja Dele Alli aiheuttivat jatkuvasti vaaraa Cityn puolustukselle. Avausmaali syntyi kuitenkin Cityn oman pelaajan Aleksandar Kolarovin jalasta. Kolarov yritti katkaista Danny Rosen vaarallista keskitystä, mutta pallo kimposikin serbialaisen jalasta oman maalin ylänurkkaan.
Maalin syntyminen ei ollut kaukana myöskään Tottenhamin Christian Eriksenin ja Cityn Sergio Agüeron vapaapotkuista. Seuraavasta osumasta vastasi kuitenkin Alli, jolle Son tarjosi hyvän läpisyötön keskelle rangaistusaluetta. Cityn muista tilanteenpoikasista avausjaksolla vastasivat David Silva ja Jesus Navas.
Toisen jakson alussa Fernandinho jakoi Agüerolle ihanan pystysyötön, mutta pallon tielle osui Hugo Llorisin lisäksi maalin pystypuu. Muutoin toinenkin puoliaika eteni lähinnä Tottenhamin hallinnassa. Paras paikka johdon lisäämiseen tuli, kun Alli lanattiin rangaistusalueella. Pallo vietiin pilkulle, mutta Claudio Bravo torjui hienosti Erik Lamelan ampuman rankkarin.
Cityn puolustuspeli jätti toivomisen varaa, mutta Tottenhamin alakerta oli hyvin organisoitu. Danny Rosen ja Raheem Sterlingin jatkuva keskinäinen nahistelu väritti muuten toista puoliaikaa.
Viimeisessä seitsemässä ottelussaan kuusi maalia tehnyt ja kaksi syöttänyt Heung-Min Son on äitynyt kerrassaan mahtavaan vireeseen ja oli voiton ehdottomia avaintekijöitä. Dele Alli, Christian Eriksen ja Victor Wanyama olivat muuten isäntien parhaimmistoa. Moussa Sissoko joutui vaihtoon loukkaantumisen vuoksi.
Samaan aikaan pelattu keskikastin kamppailu Leicester-Southampton päättyi pistejakoon lukemin 0-0. Maaliton tasapeli oli torstaina Eurooppa-liigaa pelanneelle Southamptonille jo viikon toinen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan