Arsenalin kapteenina toiminut Per Mertesacker kärsi vakavan polvivamman harjoitusottelussa heinäkuussa. 32-vuotias toppari on siitä lähtien kuntouttanut itseään tiukasti, palatakseen takaisin lontoolaisseuran mukaan. Mertesacker kuntouttaa polveaan seuransa luvalla klinikalla Donaustaufissa Saksassa. Puolustaja kommentoi saksalaiselle jalkapallolehti Kickerille, että hän käyttää kärsivällisesti aikaa jalkansa kuntoon laittamiseksi. – Tiedän, että minun täytyy antaa itselleni aikaa. Mitä enemmän annan aikaa polvelleni toipumiseen, sitä kauemmin voin pelata jatkossa jalkapalloa. Mertesacker on edennyt kuntoutuksessaan hyvin ja toivoo pääsevänsä mukaan Arsenalin harjoituksiin marraskuussa. – Voin lisätä jo työkuormaani, enkä ole enää tuskissani jalkani kanssa. Uskon, että voin saavuttaa tasoni, jolla olen tärkeä joukkueelleni. Minulla on tunne, että tämä ei ole loppu. Saksalaisjätin sopimus tulee tämän kauden jälkeen päätökseensä. Jatko on mietinnässä. – Tarkastelen näkökulmia minun ja perheeni suhteen. Alan varmasti miettiä intensiivisemmin tammikuun aikana, Mertesacker toteaa.

LUE MYÖS: