Pep Guardiola paljosta velkaa Johan Cruijffille: ”Olen Man Cityssä hänen ansiostaan”
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn manageri Pep Guardiola muisteli Johann Cruijffia tämän omaelämäkertateoksen julkistamisen yhteydessä.
– Olen Cityn manageri, olen ollut Bayern Münchenin ja Barcelonan valmentaja, kaikki sen ansiosta että tapasin Cruijffin.
Guardiola muistaa hollantilaislegendan käytännön esimerkkien antajana.
– Johann rakasti muodostelmia ja omia tyylejään. Hän oli vielä 36-vuotiaana kanssamme pelatessaan parempi kuin muut ja selitti meille asioita, opetti sitä mitä edelleen teemme. Joka ikinen harjoitus oli kuin yliopistoluento; analyysia siitä mikä oli hyvää ja mikä huonoa.
Katalonialaisen mukaan Cruijff oli täysin ainoa laatuaan, eikä ole todennäköistä että hänen kokonaisvaltaisia aikaansaannoksiaan pystyy kukaan toistamaan.
– Hän ei muuttanut vain yhtä seuraa vaan kaksi. Ensin Ajaxin, sitten Barcelonan. Siihen mitä hän teki, vaaditaan tiedon ja kokemuksen lisäksi karismaa ja persoonallisuutta. Kun nyt menee akatemiaharjoituksiin, näkee seitsemän-kahdeksanvuotiaiden pelaavan samalla tavalla kuin edustusjoukkue.
Alkuun pelottavakin hahmo oli lopulta Guardiolan asteikolla rohkaisevin valmentaja ikinä.
– Totta kai pelkäsin häntä alkuun. Kun tapasin hänet tultuani itse valmentajaksi, hän oli isoisä, lempeä mies joka eli ennen kaikkea muille kuin itselleen. Valmentaessaan hän oli kannustavampi kuin kukaan. Yksi hyvä syöttö alkuun oli hänelle kaikkein tärkeintä.
My Turn: The Autobiography julkaistiin 6. lokakuuta.
Lähde: Sport
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta