Pep Guardiola kehuu: ”John Stones muistuttaa Ronald Koemania”
Manchester Cityn ja Evertonin ottaessa yhteen lauantai-iltapäivänä vastakkain asettuvat myös kaksi toisilleen varsin tuttua manageria. Cityn Pep Guardiola ja Evertonin Ronald Koeman olivat tärkeitä palasia Barcelonan 90-luvun alun tähtisikermässä. Koeman on kertonut toimineensa valmentaja Johan Cruijffin pyynnöstä jopa yli-innokkaan oppilaan Guardiolan mentorina.
Guardiola arvostaakin hollantilaismanageria suuresti, mutta ylistää vuolaasti myös oman joukkueensa nuorta topparia John Stonesia. Hän näkee Stonesissa kosolti yhtäläisyyksiä Koemaniin.
– Cruijff osti Koemanin opettaakseen meille, miksi tarvitsemme Ronaldin kaltaista keskuspuolustajaa. Hän oli yksi ensimmäisiä toppareita, joka osasi muutakin kuin vain puolustaa, Guardiola kehuu.
– Stones ja Koeman molemmat tykkäävät pelata palloa. Yleensä topparit ovat isokokoisia, hyviä pääpelaajia ja hyviä miesvartioijia. Sitäkin tietysti tarvitaan. Mutta nyt pallollinen pelaaminen on suuri plussa, katalaaniluotsi tähdentää. Stones on ollut kesästä lähtien niin Guardiolan kuin Englannin maajoukkueenkin ehdoton luottomies. Stonesia on ehdotettu myös Englannin tulevaisuuden kapteeniksi. Guardiola ei ylisanoja nuoren miehen kohdalla kartakaan. – Jalkapallossa hyvät pelaajat ovat nopeita sopeutumaan, ei siinä muuta salaisuutta ole. John vain on niin hyvä. EM-kisoissa hän ei pelannut minuuttiakaan ja nyt hän pelaa kaikki maaottelut. Hän on vielä nuori ja kehittyy edelleen, Guardiola hehkuttaa. – John muistuttaa paljon Ronaldia, etenkin henkisellä puolella. John haluaa aina pelata ja olla paineen alla. Yleensä pelaajat, jotka viihtyvät pallon kanssa, kestävät paineita paremmin. Silti, mitä pitkiin palloihin tulee, Ronald oli niissä kaikkien aikojen paras. Lähde: Goal.comLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen