Energinen Southampton taipui alivoimalla pelanneelle Inter Milanille
Kuva: Getty Images
Southampton oli saanut tuekseen lähes 7 000 fania vierasotteluun Inter Milania vastaan. Fanit näkivät viihdyttävän ottelun, jossa koko ajan parantava rannikkojoukkue dominoi takavuosien suurseura Interiä vastaan, mutta pisteet jäivät kuitenkin Italiaan.
Vasta toisen kerran kauden aikana avauksessa pelannut Jay Rodriguez sekä uransa debyyttiä avauksessa tehnyt Southamptonin oma kasvatti Sam McQueen vastasivat vieraiden ensimmäisestä paikasta. Maalivahti Samir Handanovic ja puolustaja Yuto Nagatomo selvittivät kuitenkin tilanteen vaivoin. Rodriguez oli muutoinkin pirteä ja puski pallon kerran maaliinkin, mutta osuma hylättiin rikkeen vuoksi.
Toisen jakson alussa Southampton sai jobinpostia Shane Longin loukkaannuttua. Charlie Austin pääsi kentälle irlantilaisen tilalle.
Toisen puoliajan puolessavälissä syntynyt ottelun ainoa maali oli komea. Antonio Candreva sai laidalta matalan keskityksen ja laukoi suoraan vasemmalla jalallaan. Tulinen kuti painui aivan maalin vasempaan ylänurkkaan.
”Pyhimysten” etsikkoaika alkoi 77. minuutilla, kun Interin Marcelo Brozovic ajettiin kahdella keltaisella ulos. Handanovic teki kuitenkin kaikki aikeet tyhjiksi, ja venyi loistotorjuntaan aivan varsinaisen peliajan lopussa Austinin puskiessa palloa kulmapotkusta kohti maalia.
K-lohkosta on muodostunut erittäin tasainen, sillä lohkovaiheen puolivälissä kaikki joukkueet ovat kolmen pisteen sisällä. Hapoel Beer Shevalta vieraspisteet hakenut Sparta Praha johtaa lohkoa hieman yllättäen kuudella pisteellään Southamptonin kärkkyessä kakkosena kaksi pistettä tshekkejä jäljessä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin