Portugalilainen José Mourinho johdattaa sunnuntaina Manchester Unitedin entisen seuransa Chelsean kotistadionille Stamford Bridgelle. Mourinho ei aio hätkähtää fanien reaktioita, mutta vakuuttaa olevansa nyt sataprosenttisesti Unitedin mies. Samalla mestarimanageri kuitenkin tähdentää, että hänen täytyy voittaa Manchesterissa jotain säilyttääkseen itse itselleen antamansa ”The Special One” -lisänimen.

Mourinho nimesi itsensä ”Special Oneksi”, kun hän saapui Chelsean manageriksi ensimmäisen kerran vuonna 2004. United-kannattajien palavasti kaipaama ensimmäinen mestaruus sitten Sir Alex Fergusonin eläköitymisen on kuitenkin ainoa tapa, miten Mourinho voi nimityksen ansaita.

– Yhteys kannattajiin voi syntyä ennen mestaruuksia, mutta vasta menestys tekee yhteydestä kannattajien ja managerin välillä todella vahvan, Mourinho totesi. – Minulla on Unitedin kanssa kolmen vuoden sopimus. Aion olla täällä kolme vuotta ja haluan ihmisten näkevän, että olen antanut seuralle kaikkeni, ja että olen sitoutunut valmentaja, joka antaa Unitedille 24 tuntia vuorokaudessa. – Jos en kuitenkaan voita heille kolmessa vuodessa ainuttakaan pokaalia, he sanovat, että olen ”loistotyyppi ja hyvä valmentaja, pidämme hänestä, mutta ei hänessä mitään erikoista ole”, Mourinho luonnehti Goal.com:in mukaan ennen sunnuntain ottelua.

Chelsea-faneille ikuisesti kiitollinen

Mourinho on voittanut Manchester Unitedin kanssa 13 ottelusta kahdeksan, joten parantamisen varaa miehellä yhä on. Portossa, Chelseassa, Inter Milanissa ja Real Madridissa hän on kuitenkin aina pystynyt suurtekoihin. – Chelsea on voittanut historiansa aikana neljä kertaa Valioliigan. Mestaruuksista kolme tuli minun kanssani ja neljännen voitti joukkue, jonka jätin taakseni, Mourinho muistelee. – Vein heidät Wembleylle ja Cardiffiin, ja vein heidät cup-finaaleihin. Joten meillä oli empatiaan perustunut yhteys kannattajien kanssa, joka kuitenkin rakentui menestyksen varaan.
Sunnuntain ottelu on Mourinholle ensimmäinen vierailu Stamford Bridgelle jonkin muun valioliigaseuran kuin Chelsean managerina. – Vaikka viimeiset 2-3 kuukautta Chelseassa toivatkin huonoja tuloksia, fanit säilyttivät myötätuntonsa ja muistivat suhteemme. En unohda sitä, ja olen heille siitä ikuisesti kiitollinen. – Olen rakastanut jokaista seuraa, jossa olen työskennellyt. Minulla on ammattilaisen sydän, jonka asioista sitoudun seuroihini 101-prosenttisesti. Vaikka vartuin Portugalissa, en syntynyt Porton kannattajaksi, mutta annoin elämäni Portolle. Annoin elämäni myös Madridille, Interille ja Chelsealle. – Nyt annan elämäni Unitedille. Sellainen on ammatilaisen luonteeni. Olen siis nyt sataprosenttisesti Unitedin mies.

LUE MYÖS: