Nolo moka kesken TV-haastattelun – kokenut valioliigamanageri aivan pihalla tuomarikysymyksessä
Kuva: Getty Images
David Moyesin, 53, luotsaamalla Sunderlandilla ei mene hyvin. Joukkue on juuttunut Valioliigan hännille ilman voiton voittoa, ja Liigacupissakin taival katkesi keskiviikkona tappioon Southamptonille.
Southampton voitti neljännen kierroksen kamppailun 1–0, ja kuumana käynyt Moyes passitettiin toisella puoliajalla kiroilemisen takia katsomon puolelle. Skotti oli vahvasti sitä mieltä, että hänen joukkueensa olisi pitänyt saada lopussa rangaistuspotku.
– Kun sen näkee uudestaan, se on päivänselvä. Siitä ei ole epäilystäkään. Rangaistusalueen sisällä (Maya) Yoshida rikkoi Victoria (Anichebe), hän korosti.
Moyesilla ei kuitenkaan tuntunut olevan minkäänlaista käsitystä siitä, kuka ottelun erotuomarina toimi. Pelin jälkeisessä televisiohaastattelussa Sky Sportsin toimittaja nimittäin kysyi Moyesilta, ”mitä Chris Kavanagh sinulle sanoi”.
– En tiedä, kuka Chris Kavanagh on, kuului hämmentyneen Moyesin vastaus.
Haastattelija joutui kertomaan managerille, että kyseessä oli ottelun oikeudenjakaja. Sen jälkeen tarinointi jatkui.
– Minut ajettiin ulos, koska poistuin tekniseltä alueelta ja kiroilin neljännelle erotuomarille. Ongelma oli se, että hän jahtasi minua kentän laidalla. Kiroilin hänelle, eikä minun olisi pitänyt tehdä niin, joten ansaitsin ulosajon.
Sunderland on hävinnyt kolme edellistä otteluaan tekemättä maaliakaan.
LUE MYÖS:
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto