Liverpool lähdössä hyökkääjäostoksille – katseet Iranin maajoukkuemiehessä
Kuva: Getty Images
Liverpoolin hyökkäysosasto on ollut kuluvan Valioliiga-kauden tehokkain maalimäärissä mitattuna. Tästä huolimatta, manageri Jürgen Klopp harkitsee uuden hyökkääjän hankintaa jo tammikuun siirtoikkunassa.
The Guardianin mukaan katseet on suunnattu FC Rostovin 21-vuotiaaseen Sardar Azmouniin. Azmoun on onnistunut seurajoukkueessaan erityisesti Mestarien liigassa. Karsintavaiheessa hän osui sekä Ajaxin että Anderlechtin verkkoon. Viime viikolla iranilaishyökkääjä osui Atlético Madridia vastaan.
Brittilähteen mukaan Liverpool on tarkkaillut pelaajan otteita kuluvan kauden aikana. Liverpool ei ole tiettävästi ainut Azmounista kiinnostunut Valioliiga-seura. Myös Stoke ja Everton ovat olleet vaikuttuneita Iranin maajoukkuepelaajan otteista.
Azmoun on edustanut Iranin maajoukkuetta 22 kertaa. Maalivainu on ollut kohdillaan, sillä hän on onnistunut 16 kertaa maalinteossa.
Liverpoolin tarve hyökkääjälle on osittain tarpeellinen Danny Ingsin ollessa loppukauden sivussa polvivamman vuoksi. Sadio Mané lähtee puolestaan edustamaan Senegalia Afrikan mestaruuskisoihin tammikuussa. Manageri Klopp on myös vahvistanut, että joukkueen hyökkäysosasto tarvitsee leveyttä.
LUE MYÖS:
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Mikel Arteta syyttää pelaajiaan epäkunnioittaviksi: ”Tämä on iso oppitunti meille”