Belgia antoi Virolle todellisen selkäsaunan – Valioliigapelaajat mukana maalikarkeloissa

Valioliigapelaajien tähdittämä Belgia antoi Virolle MM-karsinnoissa oikein kunnon läksytyksen, sillä taululla komeilivat ottelun päätteeksi jääkylmät 8-1 -voittonumerot. SJK:n maalivahdilla Mihkel Aksalulla oli epäkiitollinen tehtävä kaivaa pallo selkänsä takaa peräti kahdeksan kertaa.
Ennätyksellinen Viron tappio ei kuitenkaan ollut. Viime aikoina pahasti rypeneiden Huuhkajien kannattajat saavatkin ehkä hakea pientä lohtua siitä, että Viron suurin tappio on edelleen Suomen aiheuttama. Suomi rökitti Viron maaottelussa vuonna 1922 peräti 10-2 -numeroin, joten Belgia pääsi lähelle, mutta ei sentään rikkonut ennätystä.
”Punaisten Paholaisten” maalijuhlia johti Napolin Dries Mertens, joka viimeisteli ottelussa hattutempun. Osansa talkoista kantoivat myös kaksi maalia tehnyt Evertonin Romelu Lukaku ja yhden kerran pallon maaliin laittanut Chelsean Eden Hazard. Maali mieheen merkattiin myös PSG:n Thomas Meunierille ja Atlético Madridin Yannick Ferreira Carrascolle.
Ilta oli silti kaukana täydellisestä, sillä harmaita hiuksia niin Belgian kuin Chelseankin kannattajille aiheuttaa Eden Hazardin loukkaantuminen. Hazard tuli vaihtoon 73. peliminuutilla ilmeisesti polveaan valittaen.
Belgia johtaa karsintalohkoaan puhtaalla pelillä ja häikäisevällä maalierolla 21-1. Kreikka vaanii lohkokakkosena kaksi pistettä Belgian takana.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”