Pikkuhuuhkajien toppari valmistautuu FA Cup -debyyttiinsä: ”Katsoimme lapsena kaikki FA Cupin ottelut”
Kuva: Getty Images
Pikkuhuuhkajien pitkäaikainen luottotoppari Daniel O’Shaughnessy valmistautuu tekemään ensiesiintymisensä Englannin maineikkaassa FA Cupissa. 22-vuotiaan O’Shaughnessyn seura Cheltenham FC kohtaa tiistai-iltana Crewe Alexandran cupin ensimmäisen varsinaisen kierroksen uusintaottelussa.
Suomalaispuolustaja oli alkukaudesta säännöllisesti joukkueensa avauskokoonpanossa, mutta saatuaan 8.10. pelatussa Accrington-ottelussa punaisen kortin on miehen osana ollut istua vaihtopenkillä. Nyt O’Shaughnessy himoitsee paluuta tositoimiin kilpailussa, jota hän tottui katsomaan lapsena Riihimäellä televisiosta.
Mikäli Crewe kaatuu tiistaina ja sarjaporrasta alempana pelaava Sutton United joulukuussa toisella kierroksella, voidaan O’Shaughnessyn peliä nähdä Suomenkin televisiossa.
– Suomessa Valioliiga on iso juttu, mutta jossain vaiheessa televisiossa näytettiin vain FA Cupia, joten katsoimme kaikki pelit jo alkukierroksilta lähtien, O’Shaughnessy kertoo Gloucerstershire Liven haastattelussa.
– Muistan katsoneeni ottelua, jossa pelasi FC United of Manchester, fanien muodostama joukkue. FA Cup on kilpailu, joka tunnetaan kaikkialla maailmassa. Mutta jotta pääsemme pelaamaan huippujoukkueita vastaan, meidän täytyy ensin lyödä Crewe.
Edellinen joukkueiden kohtaaminen Cheltenhamin kotikentällä päättyi 1-1 -tasapeliin O’Shaughnessyn seuratessa peliä vaihtopenkiltä.
– Olimme ottelussa parempia ja olisimme voineet voittaa, vaikka pelasimme yhden miehen vajaalla. Toivottavasti saimme siitä itseluottamusta.
O’Shaughnessy himoitsee niin kovasti avauskokoonpanopaikan takaisin valtaamista, että hän on kieltäytynyt muutamista juniorimaajoukkueen otteluista, jottei seurajoukkuepelejä jäisi väliin. Englannin neljännellä sarjatasolla Kakkosliigassa ei maaottelutaukoa tunneta.
– Olen jutellut joidenkin suomalaisten kanssa ja päättänyt, että haluan keskittyä nyt seurajoukkueuraani Cheltenhamissa. Siten saan lisää kokemusta ja toivottavasti se auttaa minua pääsemään jonain päivänä Suomen A-maajoukkueeseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta