Jonatan Johansson uskoo nuorisoon – ”Heitä pitää puskea jatkuvasti eteenpäin”
Kuva: Getty Images
Suomen entinen maajoukkuepelaaja Jonatan Johansson loi viime vuosikymmenellä pitkän uran Charltonissa. Hyökkääjänä operoinut pelaaja vietti kuusi vuotta Charltonissa ja pelasi yhteensä 160 ottelua Englannissa.
Nykyisin 41-vuotias Johansson on kokeillut viime aikoina siipiään valmentajana. Motherwellin alle 20-vuotiaiden joukkueen lisäksi suomalainen luotsasi hetken apumiehenä myös miesten maajoukkueessa Huuhkajissa.
– Suomen tilapäisvalmentaja Markku Kanerva soitti minulle ja pyysi tulemaan. Tartuin heti kiinni mahdollisuuteen. Meillä oli kolme karsintapeliä ja se oli mahtavaa. Pelaajat kunnioittavat sinua entisenä pelaajana, mutta kääntävät pian kantansa mikäli et ole valmistaunut hyvin. Nautin tuosta haasteesta ja saimme hyviä tuloksia, Johansson kertoi The Scottish Sun -lehdelle.
Johanssonin mielestä töiden hakemisessa valmentajana on oltava entistä oma-aloitteisempi.
– Olen hakenut muutamia töitä ja oppinut siitä. Pelaajana sinulle vain soitetaan ja pyydetään pelaamaan jonnekin. Nykyään sinun täytyy olla itse aktiivisempi. Olen parantunut siinä.
Nuorille mahdollisuuksia
Johansson uskoo vahvasti omien kasvattien hyödyntämiseen. Suomalainen näkee itsensä parhaiten juniorivalmentajana. – Uskon todella nuoriin pelaajiin. Jos antaa vain mahdollisuuden, he vastaavat siihen ja antavat parastaan. Heitä pitää kuitenkin jatkuvasti puskea eteenpäin, tai muuten he menettävät keskittymisensä.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu