Wiganin ykkösvahdilla vakava polvivamma – vielä kerran, Jussi Jääskeläinen?
Kuva: Getty Images
Huonosti pelannut Wigan sai lisää jobinpostia. Liverpoolista ykkösvahdiksi lainattu Ádám Bogdán ei välttämättä enää tällä kaudella pelaa.
Unkarilaismaalivahti loukkasi polvensa viime viikonlopun ottelussa Barnsleya vastaan. Kuvauksissa selvisi, että polvi on hajalla.
– Olen juuri saanut magneettikuvausten tulokset. Niiden mukaan oikean polveni ACL (eturistiside) on revennyt, joten luvassa on pitkä toipumisaika. Olen varma, että palaan vahvempana, Bogdán kirjoitti Instagram-tilillään.
Eturistisiteen repeäminen vaatii toipuakseen noin 8-9 kuukauden kuntoutuksen. Näin ollen Bogdán tuskin pelaa loppukauden aikana. Loukkaantuminen tarkoittaa sitä, että Jussi Jääskeläinen saattaa kantaa torjuntavastuun kesään asti, jolloin hänen sopimuksensa umpeutuu. 41-vuotias Jääskeläinen on istunut koko kauden penkillä kakkosvahdin roolissa. Hän pelasi viimeiset puoli tuntia viime viikonloppuna Bogdánin loukkaannuttua. Lisäksi suomalainen on tällä kaudella pelannut yhden Liigacup-ottelun. Todennäköisintä siis on, että ”Jässi” nostetaan nyt ykköseksi. Viime kaudenkin Jääskeläinen aloitti penkillä, mutta hän nousi syksyn aikana ykköseksi. Kausi huipentui juhliin, kun Wigan nousi Ykkösliigasta Mestaruussarjaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliiga-historiaa tehnyt James Milner kommentoi tulevaisuuttaan
- Manchester City pusersi voiton ilman Erling Haalandia
- PSG sai lisäaikaa valmistautua Mestarien liigan ratkaisevaan Chelsea-peliin
- Liverpool järjesti maalijuhlat West Hamin kustannuksella
- Erling Haaland kokonaan sivussa Manchester Cityn pelistä
- West Ham teki isot tappiot – seuran pakko myydä pelaajia
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti