14 vuoden ura seurassa päättyy – West Bromin toimitusjohtaja vaihtuu
Kuva: Getty Images
West Bromwich vaihtaa toimitusjohtajaa. Martin Goodman korvaa tehtävässä Mark Jenkinsin.
Jenkins on ehtinyt toimia West Bromissa 14 vuotta. Hänet palkattiin seuraan talousjohtajaksi syksyllä 2002. Neljä vuotta myöhemmin kävi kutsu toimitusjohtajan pallille.
– Alkoi tuntua siltä, että nyt on oikea aika lähteä. Omistajanvaihdos tuntui luontevalta hetkeltä, Jenkins sanoi seuran tiedotteessa.
– Olen nähnyt, kun Valioliigasta on tullut yksi suurimmista globaaleista urheilukilpailuista. Tulimme myöhässä juhliin, jotka ovat kasvaneet valtavasti. Ensisijainen tavoite oli saada Albion Valioliigaan ja vakiinnuttaa paikka siellä. Se saavutettiin.
Seuran vanha ja uusi omistaja oliva tiedotteen mukaan pettyneitä Jenkinsin päätökseen. Ainakaan virallisesti kyseessä ei siis ole uuden omistajan halu tuulettaa seuraa.
Uusi toimitusjohtaja Goodman on tuttu mies WBA-manageri Tony Pulisille ja puheenjohtaja John Williamsille. Goodman toimi Blackburnissa vuosina 1997-2011. Sieltä hän siirtyi Stokeen, jota tuolloin luotsasi Pulis. Goodmanin pesti Stoken talousjohtajana päättyy vuodenvaihteessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista

- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista