Valioliigalegendan yllättävästä kuolemasta viisi vuotta – ”Emme vieläkään tiedä mitä tapahtui”
Kuva: Getty Images
Valioliigan legendoihin lukeutuvan Gary Speedin kuolemasta tulee 27. marraskuuta kuluneeksi viisi vuotta.
Walesin maajoukkueluotsi Speed, 42, löydettiin hirttäytyneenä kotoaan vuonna 2011. Hänen isänsä ei ymmärrä vieläkään, miksi niin tapahtui.
– Hän oli niin pidetty, maailman huipulla, matkalla MM-kisoihin Walesin kanssa. Pahin asia on se, ettemme vieläkään tiedä miksi. Me todella kaipaamme häntä, 72-vuotias Roger Speed sanoo News North Wales -sivustolla.
Speediä muistettiin Mestaruussarjan viime viikonlopun kamppailun Leeds–Newcastle yhteydessä. Mies edusti molempia seuroja uransa aikana.
– Hän oli yleisön sankari. Se oli mahtavaa. En ole koskaan kuullut, että kahden joukkueen fanit yhdistävät voimansa tuolla tavalla, isä herkistyy.
Hän on saanut useita yhteenottoja jalkapallomaailman huippunimiltä, jotka ovat tarjonneet tukeaan. Joukkoon lukeutuvat muun muassa Alan Shearer ja Craig Bellamy.
Elämä ei ole kuitenkaan muuttunut yhtään helpommaksi.
– Jokin vain napsahti, ja se oli siinä. En voinut uskoa sitä, en päässyt sen yli. Carol (Gary Speedin äiti) vastasi puhelimeen ja purskahti vain kyyneliin. Louise (Gary Speedin vaimo) oli soittanut ja kertonut Garyn kuolleen, isä kertaa.
– Emme vieläkään tiedä, mitä tapahtui. En halua enää koskaan kokea sitä uudestaan. Carolilla on vaikeaa, hän ei tule enää katsomaan jalkapalloa. Minä rakastan hänestä puhumista ja hänen katsomistaan videolta.
Speedille kertyi uran aikana 677 ammattilaisottelua eri seurajoukkueissa. Walesin A-maajoukkueessa hän pelasi 85 ottelua vuosina 1990–2004.
– Hän oli herrasmies. Tapaamani ihmiset muistavat hänet ja kertovat, miten hieno mies hän oli. Hän oli hyvä työssään ja toimi jokaisessa joukkueessaan kapteenina. Olemme hyvin, hyvin ylpeitä vanhempia. Haluan, että hänet muistetaan herrasmiehenä, toteaa Roger Speed.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”