Kommentti: Pedofiliaskandaali – pienen englantilaisseuran pahin painajainen

Engantilaisseura Crewe Alexandraa koetellaan. Kakkosliigassa pelaava seura on saanut viimeisen reilun viikon ajan valtavasti palstatilaa. Eikä käytännössä yksikään uutinen ole ollut positiivinen.
Puhutaan pedofiliaskandaalista, joka ravisuttaa tällä hetkellä englantilaista jalkapalloa. Useampi hyväksikäytön uhri on astunut julkisuuteen. On alkanut putkahdella tiedotteita, joiden mukaan laajoja selvityksiä tehdään. Crewekin julkaisi tiedotteen, jossa seura kertoo aloittavansa tutkinnan. Tarkoituksena on selvittää, miten seura aikoinaan hoiti lasten hyväksikäyttöväitteet.
Hyviä aloitteita toki – joskin tulevat valitettavan myöhään. Uhrien ja Crewen kannalta vahinko on jo tapahtunut.
Akatemia kaikki kaikessa
Crewe on vähän kuin Southampton. Seura tunnetaan erinomaisesta akatemiastaan. Crewe toki tekee samaa hyvää pelaajakasvatustyötä pienemmässä mittakaavassa kuin Southampton. Ei ole tullut theowalcotteja tai garethbaleja. Mutta on Crewenkin akatemian kautta tullut tullut useampi maajoukkuepelaaja. Isoimpia nimiä ovat David Platt, Dean Ashton, Danny Myrphy ja viimeaikaisemmista Nick Powell.
Seurassa on oltu hyvin ylpeitä omavaraisuudesta. Keväällä 2013 joukkue pelasi Ykkösliigassa ottelun, jossa jokainen avauskokoonpanon pelaaja oli seuran oma kasvatti. Samalla on pystytty pitämään talous kunnossa, kun kehittyneitä pelaajia on pystytty myymään eteenpäin. Myynneistä saatuja rahoja on taas sijoitettu akatemiaan. Pyörä pyörii.
Pahimmassa tapauksessa kaikki on nyt tuhottu.
Röyhkeää viestintää
Väitetyistä hyväksikäyttötapauksista on aikaa 25-30 vuotta. Mutta sillä ei ole merkitystä. Vain sillä on merkitystä, että viimeisen reilun viikon ajan Crewe on jatkuvasti esiintynyt samassa lauseessa sanojen ”pedofilia” tai ”hyväksikäyttö” kanssa.
Asiaa on vain pahentanut Crewen onneton viestintä asian suhteen. Ensin ei tiedotettu mitään, sitten on puolustettu omia toimintatapoja ja sanottu, ettei seuran juniorivalmentajana toimineen Barry Bennellin teoista tiedetty mitään. Hetki sitten uutisoimme Crewen tuolloisen hallituksen jäsenen lausunnosta, jonka mukaan seura kyllä sai vihjeitä Bennellistä.
Crewestä on saanut viime aikoina röyhkeän kuvan. Crewe ei enää ole se lämmin yhteisö, jossa lapsista tehdään teknisesti erinomaisia jalkapalloilijoita. Mielikuvat ovat sitä luokkaa, että Crewessä pedofiilia on katsottu läpi sormien, koska hän on tehnyt tarpeeksi hyvää työtä.
Pahempaa kuin miljoonasakot
Crewe Alexandra on pieni seura. Gresty Road -niminen stadion vetää 10 153 katsojaa. Crewe on ylipäätään pieni radanvarsikaupunki, jossa asukkaita on noin 73 000. Saman verran kuin Lappeenrannassa.
Sitä voi jokainen kuvitella, miten Lappeenrannan torilla kuiskuteltaisiin, jos paikallisen seuran junioriorganisaatiosta paljastuisi vastaavanlainen hyväksikäyttövyyhti.
Kärjistetysti voidaan sanoa, että Crewelle mikä tahansa muu ”rangaistus” olisi ollut lievempi. Miljoonaluokan sakon pienikin seura saattaa pystyä hoitamaan. Mutta miten seura, joka elää ja kuolee junioriakatemiansa kautta, selviää tällaisesta kriisistä? Seuran maine nimenomaan laadukkaana junioriorganisaationa on nyt kokenut sellaisen kolauksen, josta se ei välttämättä toivu.
Lienee ihan luonnollista, että vanhemmat eivät halua viedä lapsiaan ”siihen seuraan, jossa valmentaja käytti nuoria poikia seksuaalisesti hyväkseen”. Pahinta on jos selviää, että Crewen johto tiesi asiasta mutta piilotteli totuutta. Se olisi niin ruma rike, ettei seura ansaitsisi minkäänlaista sympatiaa kriisin keskellä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”