Mestaruuskrapula vihdoin ohi – Leicester repi Manchester Cityn riekaleiksi
Kuva: Getty Images
Viime kauden sensaatiomestari Leicesterin vaisusta syksystä on riittänyt kosolti puheensorinaa. Mestaruuden uusimista odotti tuskin kukaan, mutta harva uskoi Kettujen ajautuvan putoamistaisteluunkaan.
Mestarien liigassa Leicester kuitenkin varmisti jatkopaikan ja lohkovoiton jo hyvissä ajoin, ja manageri Claudio Ranieri sanoikin joukkueen voivan nyt keskittyä täysillä Valioliigaan. Kuin lausuntoa alleviivatakseen varamiehinen Leicester hävisi kotonaan keskiviikkona FC Portolle murskaavasti 0-5.
Sateisessa Leicesterissä lauantaina Ranieri heitti kuitenkin ykköset kehiin, ja keskittyminen vaikutti olevan täyden kympin arvoista. Leicester repi Manchester Cityn suorastaan riekaleiksi jo ensiminuuttien aikana. Cityltä olivat sivussa pelikieltoiset Sergio Agüero ja Fernandinho, mutta manageri Pep Guardiola oli todennut jo ennen ottelua, ettei joukkue saa kätkeytyä poissaolojen taakse, vaan peli on saatava kulkemaan korvaajienkin avulla. Ei kulkenut, vaan Leicester katkaisi viiden voitottoman ottelun putkensa numeroin 4-2.
Ottelu sai räväkän alun, kun Jamie Vardy päätti 741 minuuttia kestäneen maalittoman jaksonsa vastahyökkäyksestä jo kolmannella peliminuutilla.
741 - Jamie Vardy's goal has ended a Premier League goal drought of 741 minutes. Relief.
2 - I. Slimani is only the 2nd player to assist twice in the opening 5 mins of a PL game (Arshavin, Arsenal v Newcastle in Feb 2011). Salvo.
1 – Jamie Vardy has scored his first ever @premierleague hat-trick in what is his 85th appearance in the competition. Reboot.
7 - Claudio Ranieri has won seven of his eight Premier League games against Manchester City. Gaffer.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa