Yaya Tourélta todella kummallinen selitys rattijuopumukseen
Kuva: Getty Images
Yaya Touré kärähti rattijuopumuksesta marraskuun lopussa. Asiaa on sittemmin käsitelty käräjäoikeudessa.
Touré kertoi oman näkemyksensä Facebook-sivullaan. Vastaus kysymykseen ”miksi” oli vähintäänkin erikoinen.
– Viimeisen parin viikon aikana on ollut ilmassa hämmennystä siitä, miksi minua syytettiin rattijuopumuksesta. On tunnettu tosiasia, että olen muslimi enkä juo alkoholia, Touré kirjoitti.
– Olen aina vastustanut alkoholia. Jokainen, joka tuntee minut, tietää minun kieltäytyneen ottelun parhaalle pelaajalle tarjotusta shampanjasta, sillä se on ristiriidassa uskontoni kanssa.
– Asia saatiin päätökseen oikeudessa maanantaina. Mittaustuloksessa alkoholia oli yli sallitun rajan, joten en kiistänyt syytettä.
Ja nyt siihen erikoiseen kohtaan.
– Minusta oli joka tapauksessa tärkeää kertoa oikeudelle, etten tarkoituksellisesti ollut nauttinut alkoholia. Tuomiossaan tuomari huomioi, etten ollut juopotellut tarkoituksellisesti.
– Rattijuopumus on vakava rikos. Vaikken ollut tarkoituksellisesti nauttinut alkoholia, hyväksyn ajokiellon ja sakon. Haluan pahoitella tapahtunutta.
Touré tuomittiin 18 kuukaudeksi ajokieltoon. Lisäksi hänelle mätkäistiin 54 000 punnan (noin 64 000 euroa) sakot.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Sheffield Wednesday yrityssaneeraukseen – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Fantasy Premier League: GW 9 – katso parhaat vaihtoehdot kapteeniksi
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi

- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen