David Moyesille ei kerrottu koko totuutta Sunderlandista – ”Pelaajatkaan eivät tienneet mitään”
Kuva: Getty Images
David Moyesin ja Sunderlandin välisessä rakkaustarinassa alkaa olla pikku ryppyjen sijaan jo melko vahvoja uurteita.
Sunderland on suorittanut pelillisesti heikosti koko kauden. Talouspuolelta ei ole tulossa tukea tammikuussa. Hankintoja tehdään hyvin pienellä rahalla, jos lainkaan (lue lisää). Omistaja Ellis Short haluaisi pikemminkin myydä seuran eteenpäin.
Sunderlandin sisällä tilanne on hyvin ikävä, sillä manageri David Moyesille ei ilmeisesti kerrottu talousongelmista sopimusta tehtäessä.
– Sunderlandin luotsaaminen on aina houkutellut minua, mutta jos olisin tiennyt taloustilanteesta, olisin miettinyt asiaa toiselta kantilta, Moyes sanoi lehdistölle.
– Olisin joutunut miettimään enemmän työtarjouksen vastaanottamista. En tiennyt, ettei meillä olisi rahaa tammikuussa. Olen pettynyt, etten voi rakentaa joukkuetta tammikuussa.
En tiennyt ettei meillä olisi rahaa tammikuussa.– Tämä on suurempi haaste kuin osasin odottaa. En tiennyt, että seura laitettaisiin myyntiin. Minulle ei kerrottu siitä. – Tiesin, että käytimme viime kesänä rahaa vähemmän kuin muut seurat. Sanoin siitä omistajalle, mutten tajunnut, ettei meillä olisi nyt lainkaan rahaa. Toivoin, että saisimme homman kuntoon tammikuussa, mutta niin ei nyt tapahdu. Ikävästä yllätyksestä huolimatta Moyes ei aio ainakaan tässä vaiheessa lähteä Sunderlandista. – Minua ei houkuttele lähteminen, sillä olen pelaajilla on taistelutahtoa, uskoa tekemiseemme. Pelaajatkaan eivät tienneet mitään seuran tilanteesta. Nyt meidän on pysyttävä yhdessä. Sunderland nappasi tänään kahden tappion jälkeen voiton Watfordista 1-0-lukemin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk