Times: Manchester United lähellä 50 miljoonan euron hankintaa – Marouane Fellaini lähdössä Italiaan?
Kuva: Getty Images
Manchester United aikoo käydä tosissaan kauppaa tammikuun siirtoikkunan aikana.
The Times tietää kertoa, että United on lähellä Victor Lindelöfin hankkimista. Ihan halvalla ruotsalaistoppari ei irtoa. Timesin mukaan Benfica vaatii 22-vuotiaasta pelaajasta 42 miljoonaa puntaa, eli noin 50 miljoonaa euroa.
Lindelöf siirtyi Benficaan Västeråsista kesällä 2012. Portugalilaisseura on tekemässä hyvän tilin, sillä Benfica maksoi Lindelöfistä vaivaiset 60 000 euroa. Timesin mukaan Benfican edustajat ovat jo lentäneet Manchesteriin neuvottelemaan siirrosta.
Ihan pelkkään ostamiseen United ei ole lähdössä. José Mourinho aikoo tiettävästi rahoittaa ainakin osan Lindelöfin hankinnasta myymällä Memphis Depayn ja Morgan Schneiderlinin. Everton on Timesin mukaan kiinnostunut molemmista.
Eikä se ole vielä jäämässä tuohonkaan. Bastian Schweinsteiger on ilmeisesti myös lähtökuopissa. Häntä kohtaan kiinnostusta on esittänyt kuusi seuraa.
Ehkä isoimpana kalana Unitedin on mahdollisesti jättämässä Marouane Fellaini. Timesin mukaan keskikenttäpelaaja on jo sanonut joukkuekavereilleen miettivänsä lähtemistä tammikuussa. Fellaini on tällä kaudella saanut runsaasti kritiikkiä jopa omilta kannattajiltaan.
Fellaini nähtiin eilen Milanossa. AC Milan haluaisi belgialaisen tiettävästi talven siirtoikkunan aikana.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Hurja huhu: Tässä on Manchester Cityn uusi manageri – Pep Guardiolan aika päätökseen?