Sunderlandille lisää ongelmia – Inter vaatii miljoonia euroja vanhasta siirrosta
Kuva: Getty Images
Sunderland on isoissa ongelmissa. Olemme tällä sivustolla käyneet läpi joukkueen pelillisiä ja taloudellisia haasteita. Ja lisää on tulossa.
Sunderlandin toimitusjohtaja Martin Bain sanoi hiljattain, ettei seuralla ole juurikaan rahaa tehdä talvihankintoja. Se tuli manageri David Moyesille yllätyksenä (lue lisää). Uusimman käänteen myötä voi olla, ettei Sunderlandilla ole rahaa yhteenkään hankintaan.
Sunderland riitelee tällä hetkellä italialaisen Interin kanssa Ricardo Álvarezin siirtoon liittyvistä maksuista. Sunderland hankki Álvarezin lainalle kaudeksi 2014-15.
Sopimukseen sisältyi ostovelvoite lainan jälkeen. Puhutaan 10 miljoonan punnan eli noin 12 miljoonan euron kaupasta. Sunderland ei ole kuitenkaan suostunut maksamaan, sillä pelaaja loukkasi polvensa lainajakson aikana. Epäselvyyttä liittyy siihen, kumpi osapuoli vaati leikkaushoitoa, ja tarjosiko merkittävä loukkaantuminen Sunderlandille mahdollisuuden sopimuksen purkamiseen.
Molemmat osapuolet ovat vakuuttuneita oman kantansa pitävyydestä. FIFA on jo tuominnut kiistan Interin hyväksi. Tällä hetkellä asiasta väännetään urheilun kansainvälisessä tuomioistuimessa (CAS). Päätös on luvassa maaliskuussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta

- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin