Jääskeläisen seura etsii epätoivoisesti uutta maalivahtia – ”Jos Jussille olisi tapahtunut jotakin…”
Kuva: Getty Images
Mestaruussarjan Wigan Athletic etsii epätoivoisesti uutta maalivahtia tammikuun siirtoikkunan aikana, kertoo Wigan Today -sivusto.
Manageri Warren Joyce myöntää, että varteenotettavaa kokemusta omaavan veräjänvartijan löytäminen Jussi Jääskeläisen seuraksi on seuran ykkösprioriteetti. Owen Evans, 20, kutsuttiin jo pikakomennuksella takaisin lainapestiltään Rhylistä, kun samanikäinen Dan Lavercombe loukkasi kätensä ennen uudenvuodenaaton Derby-ottelua. Kumpikaan ei ole vielä debytoinut liigatasolla.
– Jos Jussille olisi tapahtunut jotakin Derbyssä, olisimme voineet olla tilanteessa, jossa meillä ei olisi maalivahtia! Yhdessä vaiheessa emme todella tienneet, kuka olisi voinut mennä maalille, Joyce toteaa.
– Tiesimme, että meidän on vahvistettava sitä osastoa joka tapauksessa (Liverpoolista lainatun Ádám Bogdánin loukkaannuttua vakavasti). Mutta jos nuorille kavereille tapahtuu jotakin, ketään muuta ei ole.
Jääskeläisen, 41, virhe johti Huddersfieldin voittomaaliin viime maanantain kotiottelussa. Suomalainen torjui pallon eteensä, ja Nahki Wells pääsi siirtämään sen lähietäisyydeltä verkkoon.
– Ihmiset tekevät virheitä jokaisessa työssä, jokaisella elämän osa-alueella. Rehellisesti sanoen pelasimme niin hyvin Huddersfieldiä vastaan, ettei hänellä ollut mitään tekemistä. Joskus toimettomuudella on osansa, kun et ole tehnyt juurikaan torjuntoja ja sinut yllätetään lopussa, manageri huomauttaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliiga-historiaa tehnyt James Milner kommentoi tulevaisuuttaan
- Manchester City pusersi voiton ilman Erling Haalandia
- PSG sai lisäaikaa valmistautua Mestarien liigan ratkaisevaan Chelsea-peliin
- Liverpool järjesti maalijuhlat West Hamin kustannuksella
- Erling Haaland kokonaan sivussa Manchester Cityn pelistä
- West Ham teki isot tappiot – seuran pakko myydä pelaajia
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti