Middlesbrough luopui harvinaisen maaottelutilaston omaavasta veteraanihyökkääjästään
Kuva: Getty Images
Mestaruussarjassa pelaava Derby on hankkinut kahden ja puolen vuoden sopimuksella Middlesbrough’n 31-vuotiaan hyökkääjän David Nugentin. Liverpoolin junioriakatemiasta ponnistanut Nugent on pelannut Valioliigaa Boron lisäksi Portsmouthissa, Burnleyssa ja Leicesterissä, mutta nyt tie vie jälleen hänelle tutumpaan Mestaruussarjaan.
Middlesbrough hankki Nugentin Leicesteristä kesällä 2015, mutta kolmen vuoden sopimuksesta jäi lopulta puolet käyttämättä. Viime kaudella Nugent teki Borolle Mestaruussarjassa kahdeksan maalia, mutta Valioliigassa tällä kaudella miehen tilille kirjattiin vain 39 peliminuuttia ja maalitili jäi kokonaan avaamatta.
Sky Sportsin mukaan Derby maksaa Middlesbrough’lle Nugentista 2,3 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Yksi Nugentin uran kohokohdista tuli maaliskuussa 2007, kun hänet valittiin Englannin maajoukkueeseen karsintaotteluun Andorraa vastaan. Nugent pelasi tuolloin Mestaruussarjan Prestonissa ja hän onnistui myös maalinteossa päästyään vaihdosta kentälle. Maaottelu jäi miehen ainoaksi, joten Nugent voi ylpeillä harvinaisella saldolla tehtyään maalin ”jokaisessa” maaottelussaan.
David Nugent on Leicesterin maalitykin Jamie Vardyn hyvä ystävä ja toimi viime vuonna bestmanina Vardyn häissä.
LUE MYÖS:
- Maajoukkuepelaaja otettu kiinni pahoinpitelystä epäiltynä
- Mohamed Salah saa risuja huomattavalta taholta: ”Kai voit sen verran purra huultasi?”
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa

- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi