José Mourinhon saaman ”kultaisen kädenpuristuksen” summa julki
Kuva: Getty Images
Kun José Mourinho saapui kesällä 2013 toiselle valmennuspestilleen Chelseaan, sai hän seuralta välittömästi nelivuotisen, kesään 2017 ulottuvan sopimuksen. Kun Mourinhon toinen kausi 2014-2015 päättyi Chelsean mestaruuteen, päätti seura vieläpä jatkaa portugalilaisen sopimusta kahdella vuodella kesään 2019 saakka.
Jatkosopimus kävi Chelsealle lopulta kuitenkin kalliiksi. Puolustava mestari rämpi ennennäkemättömällä tavalla ja Mourinho taustajoukkoineen sai kenkää jo saman vuoden joulukuussa – Chelsean oltua vain pisteen putoamisviivan yläpuolella.
Guardianin mukaan Mourinhon päivitetty sopimus takasi managerille 13 miljoonan punnan (n. 14,9 miljoonan euron) vuositulot, joten ilmaiseksi ei moista kontrahtia luonnollisestikaan pureta. Mourinho apuvalmentajineen sai Chelseasta poistuessaan yhteensä 9,5 miljoonan euron arvoisen kultaisen kädenpuristuksen.
Mourinhon ei tarvinnut kuitenkaan istua toimettomana kuin reilut viisi kuukautta, sillä Manchester United palkkasi valmentajavelhon käskyttäjäkseen kolmevuotisella sopimuksella jo viime vuoden toukokuussa. Tällä hetkellä Mourinho on piiskannut Unitedin komeaan yhdeksän ottelun voittoputkeen.
Samaisessa Guardianin jutussa kerrotaan, että Chelsea joutui hyvittämään entiselle peliasuvalmistajalleen Adidakselle vajaat 77 miljoonaa euroa päätettyään kuusivuotisen yhteistyösopimuksen etuajassa. Chelsea vaihtoi Adidaksen peliasut Niken uniformuihin. Ensi kauden alusta alkava 15-vuotinen sopimus Niken kanssa tuo Chelsean kassaan vuosittain 60 miljoonaa puntaa (vajaat 69 miljoonaa euroa nykykurssilla) eli kaksin verroin Adidaksen maksaman vuosikorvauksen verran.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ollie Watkins hiljensi Stamford Bridgen – Aston Villa kolmen pisteen päässä Valioliigan kärkipaikasta
- Wolverhampton teki kyseenalaista valioliigahistoriaa
- Sean Dyche latasi suorat sanat tuomaritoiminnasta: ”Olen täysin ymmälläni”
- Arsenal nappasi Valioliigan kärkipaikan takaisin itselleen – Martin Ødegaard maalinteossa
- Rúben Amorim vaihtoi pelaajansa pelipaikkaa – tuotti heti tulosta: ”Tiesin siitä jo muutama päivä sitten”
- Manchester City nousi Valioliigan kärkipaikalle
- Kai Havertz lähenee pelikuntoa – mukana jo tänään?
- Eddie Howe pettyi Manchester United -tappioon: ”Jos olisimme voittaneet, puhuisimme loistavasta esityksestä”
- Chelsea-vahti lähtökuopissa – näin Enzo Maresca kommentoi
- Ruben Amorim Man Unitedin voitosta: ”Tänään kävi päinvastoin”
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Ruben Amorim Man Unitedin voitosta: ”Tänään kävi päinvastoin”
- Mohamed Salahin pilkku vei Egyptin jatkoon Afrikan mestaruusturnauksessa
- Eddie Howe pettyi Manchester United -tappioon: ”Jos olisimme voittaneet, puhuisimme loistavasta esityksestä”
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- Arsenal-tähti lähenee pelikuntoa – kysymysmerkki ennen Brighton-ottelua
- Huippuvireinen Hugo Ekitiké sai kehut Arne Slotilta: ”Joskus meidän piti vähän suostutella häntä…”
- Chelsea-vahti lähtökuopissa – näin Enzo Maresca kommentoi
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita