Mitä valioliigakauden isoimmassa yllätyksessä tapahtui? – Ammattivalmentajan analyysi

Valioliigakauden 22. sarjakierros käynnistyi sensaatiolla. Sarjajumbon paikalta otteluun lähtenyt Swansea kaatoi vieraissa Liverpoolin ja tarjosi valioliigan seuraajille ehkäpä toistaiseksi kauden suurimman yllätyksen – ainakin tuloksellisesti.

Pelkän lopputuloksen hämmästelyn sijaan huomioni keskittyvät kuitenkin konkretiaan: kriittisten alueiden puolustamiseen, pallonhallinnan anatomiaan sekä ison kuvan näkemiseen.

Ennakkoasetelmat

Liverpool-ottelu oli Swansealle toinen uuden päävalmentajan Paul Clementin johdolla. Entisen liikunnanopettajan tie vei Chelsean junioriakatemioiden kautta edustusjoukkueen penkille José Mourinhon ensimmäisen Chelsea- jakson loppupuolella.

Sieltä alkanut polku jatkui myöhemmin kenttävalmentajana Carlo Ancelottin valmennustiimissä Chelseasta Real Madridin ja PSG:n kautta aina Bayern Muncheniin asti.

Clementin ensimmäinen varsinainen päävalmentajan pesti vuonna 2015 loppui ennenaikaisesti vain muutaman kuukauden jälkeen Mestaruussarjan Derbyssa, vaikka joukkue keikkui nousukarsintapaikkojen tuntumassa.

Potkujen syy oli ammatilaisjalkapallon realiteettien valossa epäortodoksinen. Derbyn puheenjohtaja piti Clementin lähestymistapaa liian tulosorientoituneena. Joukkueen pelaamisen kehittäminen kuulemma kärsi, kun Clement haki nousua Valioliigaan liiaksi pelin ja sen kehittämisen kustannuksella.

Swansean kanssa sama ongelma ei ole heti ajankohtainen ainakaan johdon odotusten puolesta, sillä nyt tarvitaan kipeästi pisteitä. Pidemmän aikavälin kannalta on kuitenkin selvää, että hyviin tuloksiin johtaa vain ja ainoastaan yksi tie: laadukas ja tehokas prosessi, jonka keskiössä on joukkueen pelaamisen kehittäminen.

Uusia pelaajia avauksessa

Clement nimesi avaukseen kaksi tammikuun siirtoikkunan aikana hankittua pelajaa. Vasempana pakkina pelasi Martin Olsson ja keskikentän keskustassa Tom Carroll. Joukkueen kolmas hankinta, PSV Eindhovenista ostettu Luciano Narsingh, ei vielä mahtunut joukkueen kokoonpanoon.

Liverpool oli kahta muutosta lukuun ottamatta jalkeilla samalla avauksella kuin vajaa viikko sitten tasapeliin päättynessä ottelussa Manchester Unitedia vastaan. Philippe Coutinho korvasi Divock Origin hyökkäyksessä, ja Nathaniel Clyne palasi avaukseen nuoren Trent Alexander-Arnoldin kustannuksella.

Ideologia muutoksessa

Ottelun alkuhetkistä asti on selvää, mitä tuleman pitää: Swansea pyrkii syömään vauhdin ja tilankäytön pois Liverpoolin hyökkäyksiltä matalalla puolustusblokilla. Joukkue makaa mielellään omalla kenttäpuoliskollaan muodossa 4-5-1, kun laitojen Wayne Routledge ja Gylfi Sigurdsson putoavat keskustan kolmikon avuksi puolustamaan laitoja. Walesilaisten keskustan pohjalla kontrolloivan ankkurin roolissa operoi Jack Cork ja tämän yläpuolella vasemmalla tuore hankinta Carroll sekä oikealla Leroy Fer.

Silmiinpistävän puolustusorientaation hetkellä miettii pakostakin joukkueen lähivuosien historiaa ja silloista pelillistä ideologiaa. Roberto Martínezin aloittamaa taktista mullistusta jatkoi vahvaan pallonhallintaan luottanut Brendan Rodgers, jonka aikana Swansea pystyi haastamaan isotkin joukkueet pelillisesti kontrolloimalla peliä myös puolustussuuntaan pallollisena. Varsin lyhyessä ajassa on tultu ideologisesti pitkä matka tähän hetkeen, kun joukkue taistelee paikastaan Englannin korkeimmalla sarjatasolla varsin päinvastaisin metodein.

Pitkän hyökkäyksen anatomia

Kyseisen ottelun kaltainen klassinen asetelma, jossa toinen joukkue luovuttaa pelin pallollisen kontrollin vastustajalle osana omaa pelisuunnitelmaansa, tarjoaa aina erilaisia mahdollisuuksia analyysille. Kansankielellä virheellisesti tuomitut ”tylsät pimputtelut” tarjoavat loistavan mahdollisuuden esimerkiksi pallollisen etenemisen tarkkailuun: toistuvuuden ja rakenteiden tutkiskeluun.

Vaikka Liverpool-manageri Jürgen Klopp on tunnettu nimenomaan vauhdistaan – tilojen nopean muodostamisen sekä niiden nopean täyttämisen jalkapallosta – ottelu osoittaa, että hänen joukkueensa pelaavat myös hyvin organisoitua pitkän hyökkäyksen pallonhallintaa. Mallit ovat varsin selviä, variaatioita ei ole loputtomasti ja ennen kaikkea niiden toistuvuus on silmiinpistävää.

Tilaa on, mutta Liverpoolin kannalta väärillä alueilla.

Liverpoolin kaikilla hitaan hyökkäyksen yleisimmin aloittavilla pelaajilla (laitapuolustajat, keskikentän kolmikko ja topparit) on selkeät syöttövaihtoehdot, joita myös käytetään hyvin kurinalaisesti. Ei siis tule yksittäisten pelaajien yksittäisiä ratkaisuja, vaan etukäteen tarkasti mallinnettuja toistuvia syöttöjä.

Esimerkiksi laitapuolustajat Clyne ja James Milner pitävät huolen etenemisen leveydestä. He antavat lateraalisyötön joko lähimmälle ylemmälle keskikentälle (Emre Can/Georginio Wijnaldum), tai alaspäin suuntautuvan diagonaalisyötön keskikentän pohjan Jordan Hendersonille.

Periaatteessa Liverpoolin etenemisessä toistuu jatkuvasti sama rakenne: toppari -> laitapakki -> ylempi kk -> alempi kk -> kierrätys toisen puolen laitapakille. Sieltä jatkuu taas sama kierto: ylempi kk -> alempi kk ja niin edelleen. Ryhmitys etenee hiljalleen kohti vastustajan maalia etsien paikkoja murtautumiselle.

Liverpoolin ongelmaksi Swanseaa vastaan muodostuu yleisesti matalia puolustusblokkeja vastaan koettava ongelma eli pelitilan puute linjojen välissä – alueilta, joista viimeiset murtavat syötöt voitaisiin antaa. Liverpoolin pallollinen hallinta on vastustajaan verrattuna ylivoimaista, mutta se tapahtuu vaarattomilla alueilla Swansean muodon ulkopuolella ja sopii hyvin myös vieraiden ottelusuunnitelmaan.

Tilaa on kentällä aina kuitenkin jossain, mutta nyt sitä on siis Liverpoolin kannalta väärillä alueilla – laidoilla. Kun Swansean keskustaa kohti tiivistyvä puolustusmuoto pakottaa Liverpoolin keskittelemään laidoilta, jäävät esimerkiksi Coutinhon vahvuudet kokonaan käyttämättä. Brasilialainen onkin vaihtoonsa asti varsin pimennossa koko ottelun – kahta hyvää ensimmäisen jakson syöttöä lukuun ottamatta.

Kyseisissä tilanteissa Liverpool onnistuu oikeastaan ainoita kertoja koko ottelussa etenemään nopeasti kohti vastustajan maalia hyödyntämällä tilan tekemistä ja täyttöä. Tästä kunnia tietenkin Swansealle, joka pystyy läpi ottelun kurinalaisesti ja tarpeeksi nopeasti saavuttamaan halutun puolustusmuotonsa estäen Liverpoolin nopean etenemisen.

Kylmää realismia

Otteluita voidaan analysoida pelillisten tekijöiden – todennäköisyyksien ja tilastojen – kautta vaikka kuinka paljon. Silti on aina yhtä vaikeaa arvioida sattuman vaikutusta. Ottelun toinen jakso vaikuttaa kaikilta tapahtumiltaan hämmentävältä – mutta lähemmin tarkasteltuna varsin loogiselta tapahtumien ketjulta.

Vaikka sattumallakin on jalkapallo-otteluissa aina oma viheliäinen merkityksensä, on ottelun lopputulos kuitenkin konkreettinen tulema jalkapallon lainalaisuuksista: toiminnasta sekä oman että vastustajan maalin läheisyydessä.

Swansean tekemät kolme maalia – kolmesta maalia kohti suuntautuneesta laukauksesta sekä 26,7 prosentin pallonhallinnasta huolimatta – kertovat omaa kieltään Liverpoolin huonosta oman alueen puolustamisesta. Vieraiden kahdesta ensimmäisestä maalista tulee nopeasti mieleen Liverpoolin puolustaminen ottelun loppuhetkillä vajaa viikko sitten Unitedia vastaan: selviä merkkausvirheitä ja huonoa tilannepuolustamista alueellisesta ylivoimasta huolimatta.

Se, että Swansea pystyy tekemään kolme maalia käytännössä kahdesta hyökkäyksestä ja yhdestä kulmapotkusta, ei ole pelkästään hyvin kliinistä viimeistelyä. Se on vähintään yhtä paljon katastrofaalista puolustamista.

Puhtain paperein eivät selviä myöskään vierailijat oman maalialueensa puolustamisesta. Etenkään uusi hankinta Olsson – hyvästä eteenpäin pelaamisestaan ja roolistaan joukkueensa toisessa maalissa huolimatta – ei voi olla esitykseensä tyytyväinen. Hän katselee kahteen otteeseen lähietäisyydeltä Roberto Firminon maalintekoa.

Loppupohdinnat

Ottelun loppulukemat tarjoavat klassisen teksti tv -tuloksen: pelkkä tulos ei juuri kerro ottelusta mitään.

Näillä tilastoilla ja pelaamisen tavalla on selvää, että Liverpool voittaisi Swansean kymmenen ottelun sarjassa todennäköisesti 8-9 kertaa. Mutta jalkapallo ei toimi niin – ainakaan yksittäisissä otteluissa. Tekemällä kolme maalia todennäköisyys ottelun voittamiseksi suurenee merkittävästi. Toisaalta päästämällä kolme maalia todennäköisyys ottelun häviämiseksi suurenee merkittävästi.

Kysymyksiä sen sijaan voidaan esittää Kloppin reagoinnista sekä taktisista muutoksista. Coutinhon ottaminen pois kentältä oli Clementille taktinen voitto. Hänen joukkueensa hyvä keskialueen puolustaminen vei pelitilan Liverpoolin hyökkäyspään kulmakiveltä ja oli merkki siitä, ettei kotijoukkue kyennyt käyttämään omia pelillisiä vahvuuksia – murtautumista nopeissa tilanteenvaihdoissa.

Coutinhon tilalle kentälle otettu Daniel Sturridge vaikutti Kloppin suunnalta myös eräänlaiselta tyytymiseltä siihen pelitapaan, jonka Swansea heille mahdollisti. Nyt siis puhutaan laitakeskityksistä. Olisiko Klopp voinut muuttaa ryhmitystään siten, että se olisi palvellut vaikkapa paremmin Coutinhon liikkumista ja täten myös koko joukkueelle ominaisempaa pelitapaa?

Kysymyksiä voidaan esittää Kloppin taktisista muutoksista.

Jatkon kannalta on oleellista kuitenkin nähdä iso kuva; miten joukkueet jatkavat tämän pelin jälkeen? Liverpool tuskin muuttaa perusteellisesti mitään pelaamisessaan (eikä sen tämän pelin perusteella tarvitsekaan). Mutta oman maalialueen puolustamiseen on pakko löytää lääkkeitä – muuten Chelsea karkaa jo ennen kevättä.

Swansean osalta ei vielä voida sanoa juuri mitään joukkueen pelillisestä prosessista tai siitä, mihin suuntaan se on menossa. Clement voi ottaa voiton ennen kaikkea isona henkilökohtaisena saavutuksena, joka helpottaa hänen ja pelaajien välisen luottamuksen syntymistä.

Sisimmässään Clement kuitenkin myös tietää, että pelaamalla tällä tavoin – pelkästään omaa maalia suojelemalla – pistetili ei kartu liiaksi. Toistuvat hyvät tulokset jalkapallossa kun vaativat aina pelillisen prosessin, jonka tavoitteena on joukkueen pelin kehittäminen. Oikoteitä ei ole.

Kimmo Kantola

Kirjoittaja on kasvatustieteiden maisteri. Hän toimii juniorivalmentajana Milanossa Accademia Internazionale Calciossa.