Valioliigaseuroilla historiallinen tammikuu – ei koskaan ennen tällaista tulosta
Kuva: Getty Images
Valioliigaseurat tekivät yhteenlaskettuna positiivisen taloudellisen tuloksen talven siirtomarkkinoilla. Tällaista ei ole tapahtunut kertaakaan aiemmin historiassa.
Plusmerkkinen tulos ei johtunut pienistä kuluista. The Timesin laskujen mukaan seurat käyttivät siirtoihin 215 miljoonaa puntaa (250 miljoonaa euroa). Se on historian toiseksi suurin lukema. Kuusi vuotta sitten valioliigaseurat törsäsivät talvihankintoihin 225 miljoonaa puntaa. Historian ensimmäisen tammikuun siirtoikkunan aikana (vuonna 2003) rahaa paloi vain 35 miljoonaa puntaa.
Koko kauden tuhlaus nousi jo ennätysmäiseen 1,38 miljardiin puntaan, sillä viime kesänä valioliigaseurat ostivat pelaajia 1,165 miljardin edestä.
– Tammikuun 2017 kulutus nosti valioliigaseurojen koko kauden 2016-17 kulutuksen lähes 1,4 miljardiin puntaan. Se tarkoittaa 32 prosentin nousua kauteen 2015-16 verrattuna, ja se on valtavasti enemmän kuin missään muussa maailman jalkapallosarjassa, Deloitten urheilupuolen partneri Dan Jones sanoi Timesin mukaan.
Kulutuksesta huolimatta valioliigaseurat siis tekivät taloudellista voittoa. Suuri osa siitä selittyy Kiinan vetoavulla. Timesin laskujen mukaan Kiinaan lähteneet Oscar ja Odion Ighalo sekä Ranskaan siirtynyt Dimitri Payet tuottivat valioliigaseuroille 105 miljoonaa puntaa. Yhteensä tuloja tuli 255 miljoonan punnan verran, eli viivan alle jäi 40 miljoonaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa