Etihadilla täysin käsittämätön näytelmä – City nousi lopulta voittoon
Kuva: Getty Images
Jos maanantai-illan jalkapalloviihdettä tarjoiltiin Lounais-Lontoon Suttonista, olivat puitteet jossain määrin toisenlaiset tiistaina. Manchesterin Etihadilla kohtasivat City ja Monaco. Ottelu päättyi lähes käsittämättömien vaiheiden jälkeen Cityn 5-3-voittoon.
Yksi ottelun mielenkiintoisia pointteja ennakkoon oli Englannin jaksollaan pahasti alisuorittaneen Radamel Falcaon paluu saarivaltioon. Kolumbialainen aloitti pelinsä Valioliigassa juuri tämän illan ottelukaupungissa, tosin sen punaisella puolella. Chelsean penkin kautta Ranskan liigaan palannut pelaaja on viime aikoina herännyt täysin uuteen kukoistukseen, ja iskenyt sarjassa kuluvalla kaudella jo 16 täysosumaa.
Vaikka kummankaan joukkueen kotiottelut eivät ole varsinaisia jalkapallokarnevaaleja, mitä tulee katsomoitten toimintaan, kertoi volyymi stadionilla heti alusta saakka että Ligue 1:n kärkipaikkaa pitävä Monaco oli saanut mukaansa hyvän määrän kannattajia. Punavalkoinen kulma toimikin ensi minuutteina isona kontrastina siellä täällä muualla katsomossa näkyneille tyhjille sinisille istuimille.
Näytelmä jonka katsojat tulivat näkemään, ei varmasti unohdu hetkessä.
Kotijoukkueen avauksessa nähtiin jälleen Sergio Agüero, jota etenkin David Silva yritti ruokkia aktiivisesti alusta saakka.
Vieraitten Kamil Glik hankki joukkueelleen hankaluuksia tulevaa ajatellen jo ensimmäisellä kymmenminuuttisella hankkimalla varoituksen. Puolalainen on varoitustilin täyttymisen myötä poissa seuraavasta kohtaamisesta. Rikkeen kohteena oli tilanteessa Leroy Sane. Hetkeä myöhemmin toisessa päässä Fernandinho otti vastaan kovan laukauksen rintakehällään, ja oli pienen hetken kentän pinnassa haukkomassa happea.
Ottelun alku mentiin tasaisissa merkeissä, molemmat saivat aikaan laukauksia, eikä keskialueella juuri nyhjätty.
110 - Monaco are now the top scoring team within the top five European leagues (all comps). Galore.
Kylian Mbappé’s 2016/17 season so far:
First senior hat-trick
First league hat-trick
First Champions League goal
Breakthrough year.
First senior hat-trick
First league hat-trick
First Champions League goal
Breakthrough year.
Raheem Sterling: Has been booked more times (11) than he has scored goals (9) for Manchester City this season #MCIASM
Hengästyttävä ottelu vain kiihtyi
47. minuutilla tilanne kuumeni entisestään, kun Falcao kaatui boksissa kamppaillessaan pallosta Nicolás Otamendin kanssa. Lahoz ei tälläkään kertaa näyttänyt pilkulle, mutta päätytuomari kertoi tälle virheen tapahtuneen. Rankkarin lisäksi kortti Otamendille. Falcao joutui odottamaan todella kauan lupaa ampua, ja veti lopulta heikosti alakulmaan – Caballero torjui vaikeuksitta.
Radamel Falcao has now failed to score both of his last two penalties in the Champions League this season.
vs. Spurs
vs. Man City
200 - Sergio Aguero's strike is Manchester City's 200th European goal. Equaliser.
2 - Falcao has scored as many goals tonight in Manchester as he did at Old Trafford for Manchester United (15 games). Homecoming.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”






