Eurooppa-liigassa kivuttomasti jatkoon edenneelle Manchester Unitedille ikäviäkin uutisia
Kuva: Getty Images
Manchester United sai matkustaa Etelä-Ranskaan Saint-Étiennen vieraaksi turvallinen 3-0 -kotivoitto selkänojanaan. Saint-Étienne ei myöskään saanut missään vaiheessa uskottavaa kiriä aikaiseksi ja niin United eteni Eurooppa-liigassa 16 parhaan joukkoon yhteismaalein 4-0.
Otteluparin selvästä johtoasemasta huolimatta manageri José Mourinho heitti kentälle jälleen nimekkään avauskokoonpanon. Lepovuorossa olivat vain maalivahti David De Gea ja puolustaja Antonio Valencia. Ander Herrera kärsi pelikieltoaan. Viikonlopun FA Cup -ottelun vaihtopenkillä aloittaneet Zlatan Ibrahimovic ja Paul Pogba palasivat jälleen avaukseen, joten Pogban veljesten Florentinin ja Paulin ilo ja kunnia oli pelata vastakkain jo toisen kerran viikon sisällä.
Ottelun ainoa maali nähtiin pelin 17. minuutilla. Juan Mata lähetti kierteisen matalan pallon rankkarialueelle ja Henrikh Mkhitarjan ohjasi pallon hellävaraisesti maaliin. Hipaisustakin pidettiin. Ottelupari oli maalin myötä käytännössä lopullisesti paketissa.
Kahdeksan minuuttia myöhemmin Mkhitarjan joutui tulemaan vaihtoon, ilmeisesti takareisivamman vuoksi. Välittömästi pukusuojaan kävelleen armenialaisen korvasi Marcus Rashford. Vain hieman ennen Mkhitarjanin vaihtoa Saint-Étienne oli lähellä rähmiä pallon omaan verkkoon, mutta ranskalaisten onneksi maalivahti Stephane Ruffier oli hereillä.
Toinen puoliaika meni pitkälti pelailuksi, sillä tuskin kukaan uskoi Saint-Étiennen pystyvän tekemään jatkopaikaan vaadittavia viittä maalia. Avausvartin ainoan kunnon tekopaikan sai Marouane Fellaini, joka kuitenkin laukoi pallon sivuverkkoon. Jobinpostia United sai pian tämän jälkeen Eric Baillyn saamasta keltaisesta kortista. Varoitus poiki norsunluurannikkolaistopparille pelikieltoa seuraavan otteluparin avausosaan.
Kun ottelua oli pelaamatta noin puoli tuntia, saksalaislegenda Bastian Schweinsteiger otettiin kentälle Michael Carrickin tilalle. Syksyn Mourinhon koirankopissa viettänyt maailmanmestari oli ennen tätä iltaa saanut peliaikaa vain kolmessa cup-ottelussa ja nyt edessä olivat kauden ensimmäiset eurominuutit.
Heti Schweinsteigerin kentälle tulon jälkeen Eric Bailly otti jo toisen – tällä kertaa melko heppoisen – varoituksen ja lensi suihkuun. Kahden varoituksen väliin mahtui vain 3 minuuttia ja 5 sekuntia. Baillyn pelikieltoa neljännesvälierissä toinen varoitus ei kuitenkaan pidennä.
ERIC BAILLY CLARIFICATION:
He will miss one game- the 1st leg of the last 16.
He will then continue to be on a booking after his ban
He will miss one game- the 1st leg of the last 16.
He will then continue to be on a booking after his ban
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta