Everton-laituri toiseen polvioperaatioon – paluu voi venyä ensi vuoteen
Kuva: Getty Images
Everton-laituri Yannick Bolasien kausi päättyi ennenaikaisesti loukkaantumiseen. 27-vuotias Bolasie loukkasi polvensa vakavin seurauksin 4. joulukuuta Manchester Unitedia vastaan.
Bolasien polvi leikattiin jo kertaalleen, mutta edessä on vielä toinen leikkaus. Sen ajankohta on maaliskuun alkupuolella. Paluu pelikentille voi tapahtua vasta ensi vuoden puolella.
– On vaikeaa määrittää ajankohtaa, koska normaalisti ristisidevamman kuntouttaminen vie kuusi, seitsemän, kahdeksan kuukautta. Meidän piti ensin korjata nivelkierukka ja odottaa, kunnes polvi on valmis toiseen operaatioon, Everton-manageri Ronald Koeman kertoi Bolasien tilanteesta The Guardianin mukaan.
– Hän käy täällä muutaman kerran viikossa. Hän on ok, todella positiivinen, tekee kovasti töitä tullakseen takaisin, mutta jokaisella pelaajalla on tuossa tilanteessa päivittäin vaikeita hetkiä, viikottain vaikeita hetkiä. Hän on positiivinen tullakseen niin vahvana takaisin kuin mahdollista.
Kesän siirtoikkunan aikana Crystal Palacesta Evertoniin siirtynyt Bolasie ehti pelaamaan 13 Valioliiga-ottelua Toffees-paidassa. Hän teki yhden maalin ja antoi neljä maaliin johtanutta syöttöä.
LUE MYÖS:
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Eddie Howe: Newcastle tulee olemaan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Thomas Frank otti taas yhteen Spurs-fanien kanssa: ”Täysin asiatonta”
- Arsenalia vastaan loistanut Chelsea-peluri ei ehkä pelaa seuraavassa ottelussa: ”Rehellisesti, ei”
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- West Ham -tähdeltä suorat sanat Englannin jalkapalloliitolle
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät
- Eddie Howe: Newcastle tulee olemaan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta