TOP 5: Wenger kieltäytyi jättisopimuksesta – ketkä jalkapallovalmentajat tienaavat eniten?
Kuva: Getty Images
Uutisoimme aiemmin tänään Arsène Wengerin saamasta muhkeasta työtarjouksesta. The Telegraphin tietojen mukaan kiinalaisseura tarjosi ranskalaisvalmentajalle huimaa 36 miljoonan euron vuosipalkkaa. Wengeristä olisi tullut heittämällä palkaiten parhattu jalkapallovalmentaja maailmassa, mikäli hän olisi tarttunut tarjoukseen.
Wengeristä ei siis tullut palkkakunkkua. Päätimme aiheesta innostuneena listata viisi parhaiten palkattua jalkapallovalmentajaa maailmassa. Palkkasummat perustuvat The Telegraphin tietoihin.
5. Luis Enrique, Barcelona
Viidenneltä sijalta löytyy La Liga -seura Barcelonan päävalmentaja Luis Enrique. Vuodesta 2014 lähtien katalaaniseuraa valmentanut Enrique tienaa kaudessa noin 8,5 miljoonaa euroa. Kahdesti Barcan La Liga -mestaruuteen johdattanut Enrique ei ole toistaiseksi solminut jatkosopimusta seuransa kanssa. Voi siis olla, että seurassa on tarjolla ensi kesänä hyväpalkkainen pesti uudelle päävalmentajalle.4. Arsène Wenger, Arsenal
Wengerillä on menossa jo 21:s kausi Arsenalin peräsimessä. Kiinan pestistä kieltäytynyt ranskalainen nauttii Tykkimiehissä noin 10,5 miljoonan euron vuosipalkasta. Kiinassa hän olisi siis tienannut yli kolminkertaisen summan nykyiseen palkkaansa nähden. Jälleen ollaan siinä tilanteessa, että Wengerin sopimus on katkolla. Arsenal on tarjonnut pitkäaikaiselle valmentajalleen jatkoa, mutta Wenger miettii edelleen tulevaisuuden suunnitelmiaan.3. José Mourinho, Manchester United
Kesällä Manchester Unitedin puikkoihin hypännyt José Mourinho kuittaa vuodessa 14,4 miljoonaa euroa seuraltaan. Menestynyt portugalilaisluotsi juhli sunnuntaina ensimmäistä pokaaliaan Unitedissa, kun Mourinho pääsi nostamaan joukkueensa kanssa Liigacupin voittopyttyä. Mourinho on voittanut urallaan liigamestaruuden FC Portossa, Real Madridissa, Inter Milanissa ja viimeisimpänä Chelseassa. Valioliiga-mestaruus jäänee tältä kaudelta saavuttamatta, sillä Chelsea on karannut Unitedista jo 15 pisteen päähän.2. Carlo Ancelotti, Bayern München
Mourinhon tapaan Real Madridia ja Chelseaa urallaan valmentanut Carlo Ancelotti löytyy listauksen toiselta sijalta. Nykyisin Bayern Müncheniä valmentava italialainen tienaa kaudessa noin 14,8 miljoonaa euroa. Ancelotti on heti ensimmäisellä Bayern-kaudellaan kiinni Saksan Bundesligan mestaruudesa. Myös jatkopaikka Mestarien liigan puolivälierissä näyttää varmalta. Saksalaisseura nimittäin nöyryytti Arsenalia neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussa 5-1-lukemin.1. Pep Guardiola, Manchester City
Varakkaana seurana tunnettu Manchester City teki kesällä Pep Guardiolasta maailman parhaiten palkatun jalkapallovalmentajan. Ero Ancelottiin on huomattava – Guardiola kuittaa kaudessa noin 18 miljoonaa euroa. Cityn vire on ollut Guardiolan alaisuudessa ailahtelevaa. Viimeaikaiset esitykset ovat kuitenkin herättäneet lupauksia. Citizens on hävinnyt edellisen kerran tammikuun puolessa välissä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa