Harry Kane himoitsee maalikuninkuuden uusimista: ”Yhden kauden ihmeeksi haukkuminen motivoi minua”
Kuva: Getty Images
Valioliigan viime kauden maalikuningas Harry Kane paukutteli Tottenhamille nopean ensimmäisen puoliajan hattutempun Stoken verkkoon sunnuntaina. Kanen maalimäärä Valioliigassa on nyt 17, ja maaleillaan hän nousi sarjan maalitilaston kärkeen yhdessä Romelu Lukakun ja Alexis Sánchezin kanssa.
Vaikka Kanen epäonninen oma maali myötävaikutti Tottenhamin putoamiseen Eurooppa-liigasta, 23-vuotias hyökkääjä uhoaa pelaavansa juuri nyt elämänsä futista ja nostaa itsensä maailman valioiden rinnalle. Tuorein hattutemppu oli Kanelle jo kolmas vuonna 2017, ja samalla hän rikkoi 20 maalin rajan (kaikissa kilpailuissa) jo kolmannella kaudella peräkkäin.
– Kun katsotaan maalimääriäni, olen maailman parhaiden hyökkääjien tasolla. Yritän vain tehdä parhaani. Pidän maalinteosta ja tietysti yritän tehdä niitä loppukauden aikana mahdollisimman monta. Tunnen olevani hyvässä vireessä, Kane totesi The Guardianille.
Viimeisten kolmen valioliigakauden aikana Kane on pyssyttänyt 93 ottelussa 63 maalia. Moiseen tasaiseen tehoiluun ei ole kukaan muu kyennyt. Tottenhamin 12 viimeisessä ottelussa hän on viimeistellyt 13 maalia. Tahti oli yhtä hurja loppusyksystä, kun maaleja syntyi yhdeksässä ottelussa yhdeksän. Tuolloin nilkkavamma pakotti Kanen seitsemäksi viikoksi kentän sivuun, mutta miehen itsensä mukaan parhaaksi onneksi.
– Tunnen olevani nyt urani parhaassa vireessä. Se alkukauden vamma saattoi tehdä minulle hyvää, sillä siten sain lisää lepoa. Nyt olen pelannut pari kuukautta hyvin, joten on tärkeää jatkaa samalla tavalla loppukauden ajan, Kane sanoo.
– Hyökkääjänä sitä haluaa aina voittaa maalikuninkuuden. Pelejä on vielä paljon jäljellä, mutta tietysti olisi loistavaa voittaa titteli uudestaan. Yhden kauden ihmeeksi haukkuminen on motivoinut minua, ja haluan osoittaa haukkujien olevan väärässä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran