Pep Guardiola lähetti veljensä neuvottelemaan puolustajahankinnasta – Ulosostohinta 30 miljoonaa

Manchester Cityn on tiedetty pidemmän aikaa havittelevan kesän siirtomarkkinoilta useampiakin laitapuolustajia. Espanjalaislehti Mundo Deportivo nostaa yhtenä potentiaalisena nimenä esiin Real Sociedadissa erinomaista kautta pelaavan Yuri Berchichen.
City-manageri Pep Guardiolan kiinnostus vasenta laitapuolustajaa kohtaan on lehden tietojen mukaan jo niin konkreettista, että luotsi on lähettänyt agenttina työskentelevän veljensä Pere Guardiolan alustamaan siirtoneuvotteluja seuran ja pelaajan kanssa.
Cityn pelaajatarkkailijat ovat seuranneet 27-vuotiasta Berchicheä jo usean ottelun ajan, ja raportit ovat olleet kauttaaltaan positiivisia. Nyt pohditaan, onko Berchiche miehen sopimuksessa olevan 30 miljoonan euron ulosostoklausuulin arvoinen, ja onko mies ylipäätään valmis Baskimaasta lähtemään.
Englantikaan ei ole Berchichelle vierasta maaperää, sillä hän pelasi vuosina 2007-2009 Tottenhamin akatemiassa sekä lyhyellä lainapestillä Ykkösliigan Cheltenhamissa. Muutama vuosi vierähti sen jälkeen Espanjan alemmilla sarjatasoilla, mutta syksystä 2014 lähtien Berchiche on ollut osa Real Sociedadin La Liga -ryhmää.
Tällä kaudella hän on pelannut kasvattajaseuransa avauksessa aina terveenä ja käytettävissä ollessaan. 29 ottelussa on syntynyt kaksi maalia ja viisi maalisyöttöä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Arsenal aloitti neuvottelut Real Madridin havitteleman tähden jatkosta
- Pep Guardiolta suuri uutinen Manchester Citylle: ”Hän on valmis”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun

- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”