Manchester City jäi loistopaikoistaan huolimatta maalittomaan tasapeliin
Mestarien liigan varjossa pelattiin keskiviikkona myös Valioliigaa, kun ohjelmaan oli tupsahtanut rästiottelu Manchester City-Stoke. Jos Camp Noulla tehtiinkin historiaa ja nähtiin yksi kaikkien aikojen draamoista, oli Etihad Stadiumin ilta melkoisen mitäänsanomaton.
Pep Guardiola päätti lepuuttaa muutamia pelaajiaan, sillä City pelaa viikon sisällä vielä huipputärkeän FA Cupin ottelun Middlesbrough’n vieraana sekä Mestarien liigan toisen osaottelun vieraskentällä Monacoa vastaan. Kokonaan sivussa kokoonpanosta oli Raheem Sterling. David Silva sen sijaan aloitti vaihtopenkillä.
Ensimmäisellä puoliajalla ei laadukkailla maalipaikoilla herkuteltu. Stoke hätyytteli Willy Caballeron maalia pariin otteeseen, mutta maaliin asti palloa ei saatu. Cityn pirteimpiä olivat Yaya Touré ja Leroy Sané, mutta joukkueen yleisilme oli jokseenkin aneeminen.
David Silvan tulo kentälle toisella puoliajalla teki Citylle hyvää, ja Stoke ei päässyt enää vähäisiinkään tekopaikkoihin. Cityn maali alkoi hiljalleen roikkua ilmassa. Silvan ja Sergio Agüeron laukaukset sekä Nicolas Otamendin pusku menivät kuitenkin niukasti maalin ohi tai yli.
City painoi jatkuvasti päälle, mutta Stoken maali oli kuin noiduttu. Vielä lisäajalla vaihdosta sisään tullut Kelechi Iheanacho sai loistavan maalipaikan, mutta lopputulokseksi jäi maaliton tasapeli. Chelsean mestaruusjuna puksuttaa entistäkin kauempana kohti horisonttia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä

- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta