Merseysiden derby: Tiedätkö, kuinka monta rangaistuspotkua Everton on saanut Liverpoolin kotikentällä?
Kuva: Getty Images
Koko kaupunki pysähtyy lauantaina, kun Liverpool ja Everton iskevät yhteen Valioliigan Merseysiden paikallistaistossa.
Liverpool Echo -lehti nostaa ottelun alla esiin yhden mielenkiintoisen tilaston. Evertonille on nimittäin tuomittu 80 vuoden aikana ainoastaan yksi rangaistuspotku Anfieldilla.
Pallo vietiin pilkulle joulukuussa 1988, kun David Burrows kaatoi Trevor Stevenin. Wayne Clarke ei rangaistuspotkussaan epäonnistunut.
Lehden mukaan lisää rangaistuspotkuja voi hyvinkin olla nyt luvassa, sillä kamppailun oikeudenjakajana toimii Anthony Taylor. Mies tuomitsi Sunderlandille kaksi rangaistuspotkua Liverpoolin jäätyä 2–2-tasapeliin tammikuussa Stadium of Lightilla.
Kaikkiaan Taylor on määrännyt pallon pilkulle yhdeksän kertaa tämän kauden aikana. Joka kolmannessa tuomiossa osallisena on ollut Jürgen Kloppin miehistö.
Taylor on nostanut Evertonin pelaajille viisi keltaista korttia kolmessa tuomitsemassaan pelissä. Liverpoolin pelaajia hän on puolestaan varoittanut seitsemän kertaa neljässä ottelussa.
Liverpoolin ja Evertonin välinen ottelu alkaa lauantaina kello 14.30 Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella