Mestaruustaistelu heräsi uudestaan eloon – Chelsealle yllättävä tappio kotikentällään
Kuva: Getty Images
Valioliigan lauantain otteluiden lopputulokset ovat herättäneet taistelun mestaruudesta uudestaan eloon. Chelsea johti ennen käynnissä olevaa kierrosta Tottenhamia kymmenellä pisteellä, mutta nyt eroa on enää seitsemän pistettä.
Chelsea kohtasi kotikentällään putoamistaistelussa olevan Crystal Palacen. Alkuun näytti siltä, että Sarjakärki menee ottelussa menojaan heti alusta asti. Peli oli vanhentunut vain viisi minuuttia, kun Cesc Fábregas vei kotijoukkueen 1-0 johtoon.
Vierasjoukkue ei tästä kuitenkaan lannistunut, vaan se ottikin ottelun ohjat yllättäen itselleen kahdella salamamaalilla. Ensin vain yhdeksän peliminuutin jälkeen Wilfried Zaha tasoitti Christian Benteken esityöstä ja vain hetki tämän jälkeen sama kaksikko teki Crystal Palacen toisen maalin. Tällä kertaa oli Benteken vuoro toimia maalintekijänä.
Chelsea ei onnistunut enää maalinteossa, vaikka aikaa siihen oli runsaasti. Ottelun toisella puoliajalla nähtiin yli kymmenen minuuttia lisäaikaa.
Samaan aikaan sarjassa toisena oleva Tottenham pelasi Burnleyta vastaan vieraskentällä. Vaikka Burnley on sarjataulukossa alempaa keskikastia, niin kotikentällään se on ollut sarjan kuudenneksi paras joukkue.
Tottenham sai kuitenkin ottelusta arvokkaan 0-2 vierasvoiton. Maalintekijöinä toimi Eric Dier ja melkein heti vaihdosta kentälle päästyään onnistunut Son Heung-Ming.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Wirtz ja Ekitiké liekeissä – Liverpool murskasi Newcastlen
- Wirtz ja Ekitiké liekeissä – Liverpool murskasi Newcastlen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Buuauksista hurmokseen – Chelsea nousi kahden maalin takaa 3–2-voittoon West Hamista
- Bukayo Saka loukkaantui lämmittelyssä – yllätysnimi nosti Arsenalin 4–0-voittoon Leedsistä
- Italian suurseura Curtis Jonesin perässä – Liverpoolilta selkeä vastaus
- Manchester Cityn Stefan Ortega vaihtamassa seuraa Valioliigassa
- Thomas Frank: Tottenhamin ”teki kaikkensa” hankkiakseen Antoine Semenyon
- West Ham hakee uutta topparia – lainatarjous hylätty
- Murtovarkaat iskivät Man Cityn pelaajan kotiin – pariskunta ”musertunut” tapauksesta
- Arpa heitti Newcastlen Azerbaidžaniin – Mestarien liigan jatkopaikka vaakalaudalla