Ronald Koeman kritisoi Jürgen Kloppin käyttäytymistä vaihtopenkillä – ”Tämä on miesten peli”
Kuva: Getty Images
Viikonlopun valioliigakierros alkoi Liverpool FC:n ja Evertonin välisellä paikallisottelulla. Ottelusta odotettiin erittäin tasaista, sillä Everton on ollut viime kuukausien tuloksellisesti parhaita joukkueita Valioliigassa.
Liverpool oli kuitenkin kotikentällään liian kova pala purtavaksi. Kotijoukkue voitti pelin 3-1 lukemin. Maalien lisäksi keskustelua herätti moni taklaustilanne. Muun muassa Ross Barkleylta nähtiin Dejan Lovreniin kohdistunut taklaus, josta osa vaati jopa suoraa punaista korttia.
Pelin jälkeen Evertonin valmentaja Ronald Koeman kertoi ärsyyntymisestään Liverpoolin vaihtopenkin käyttäytymiseen ottelun aikana.
– Taklaukset ovat osa jalkapalloa. Me emme nostata pystyyn show’ta vaihtopenkillämme, kuten Liverpool. Tämä on jalkapalloa. Kovaa, mutta reilua peliä.
Aluksi hollantilaisvalmentaja ei maininnut Jürgen Kloppia erikseen, mutta lopulta Koeman antoi myös hyvin suoraa palautetta hänelle.
– En pidä valmentajista, jotka huutavat koko ajan tuomareille ja tekevät ison show’n taklauksista. He olivat hulluja. He eivät tarvinneet fysioterapeuttiaan kentälle koko ajan. Tämä on miesten peli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa