Tarina kolmesta Marcos Alonsosta – Chelsea-pelaajalla geenit kunnossa ja suuret saappaat täytettävänään

26-vuotias Marcos Alonso on noussut Chelseassa kauden edetessä yhä suurempaan rooliin. Monipuolinen laitapelaaja on tehnyt sarjakärjelle jo viisi liigamaalia, joista viimeisimmän viime viikonloppuna komealla vapaapotkulla Bournemouthin verkkoon.
Alonso on noussut nopeasti valmentaja Antonio Conten luottomieheksi, mutta silti hän on vielä kaukana edeltävien sukupolviensa saavutuksista. Silti Old Traffordilla – jossa Chelsea vierailee sunnuntai-iltana – Alonso on kahdesta aiemmasta Marcos Alonsosta poiketen jo maalinteossa onnistunut.
Edesmenneen isoisän palkintokaappi pullollaan
60 vuotta sitten Marcos Alonson isoisä Marcos Alonso Imaz – joka tunnettiin paremmin nimellä Marquitos – pelasi Real Madridin paidassa Old Traffordilla Manchester Unitedia vastaan Euroopan Cupin välierässä. Ottelu päättyi Unitedin myllytyksestä huolimatta 2-2 -tasapeliin ja Real Madridin kahden maalin etumatka avausosasta piti. Marquitosia ylistettiin englantilaislehdistössä ottelun jälkeen ”maailman parhaaksi puolustajaksi”.
Maalia Marquitos ei Old Traffordilla tehnyt, mutta matka jatkui kohti Real Madridin toista peräkkäistä Euroopan Cupin voittoa. Yhteensä Marquitos juhli joukkueensa kanssa viittä peräkkäistä Euroopan Cupin voittoa sekä viittä La Liga -mestaruutta. Marcos Alonso -jatkumon ensimmäinen painos nukkui pois reilut viisi vuotta sitten.
Marquitosin poika ja Chelsean Marcos Alonson isä Marcos Alonso Peña vieraili Manchester Unitedin ”Unelmien teatterissa” vuonna 1984 Cup-voittajien cupin puolivälierissä. Vaikka Alonson edustamassa Barcelonassa pelasi muuan Diego Maradona, oli illan juhlittu sankari Unitedin Bryan Robson. Robsonin johdolla United käänsi Barcelonan 2-0 -johdon avausosan jälkeen 3-2 -voitoksi ja eteni jatkoon.
Laiturina pelannut keskimmäinen Marcos Alonso ponnisti niin ikään Real Madridin junioreista, mutta koska sieltä ei paikkaa auringossa auennut, vierähti peliura pääasiassa Atlético Madridissa ja Barcelonassa.
Chelsean huima voittokulku alkoi Marcos Alonson sisäänotosta
Kolmannella Marcos Alonsolla on meneillään vasta ensimmäinen kausi Chelseassa, mutta Englannin kentät tulivat tutuksi jo kevään 2014 lainapestillä Sunderlandissa. Tuolloin Alonso ampui Sunderlandin Liigacupin finaalipaikan ratkaisseen rangaistuspotkun Manchester Unitedin verkkoon juuri Old Traffordilla. Ja tänään Marcos Alonso hakee Chelsean kanssa lisäpisteitä Old Traffordilta, jotta hänkin saisi isänsä ja isoisänsä tavoin juhlia kansallista mestaruutta urallaan.
Geeniperimä on auttanut Marcos Alonsoa urallaan eteenpäin, sillä hänestä löytyy sekä tunnollista puolustajaa ja raudanlujaa kaksinkamppailijaa – jollainen isoisä Marquitos oli – että myös vauhdikasta laitapelaajaa, joka isä-Marcos Alonso oli. Onnistumista on luonnollisesti auttanut juuri sopiva rooli Conten palapelissä.
Chelsea oli syyskuun lopussa Arsenalia vastaan 0-3 -tappiolla, kun Conte sai idean vaihtaa kesken pelin 3-4-3 -pelitapaan. Alonso istutettiin tuolloin vaihdosta kentän vasemmalle laidalle. Siitä alkoi Chelsean ällistyttävä voittokulku, jonka varrella Alonso on ollut kentällä jokaikisen peliminuutin.
Alonson matka huipulle on kuitenkin kestänyt edeltäviä sukupolvia kauemmin. Real Madridin juniori ei löytänyt oman seuran aikuisjoukkueista paikkaansa, sillä juuri Alonson läpimurron kynnyksellä Real Madridin valmentajaksi siirtynyt José Mourinho hankki samalle pelipaikalle maanmiehensä Fabio Coentraon. Siten Alonson tie on vienyt Boltonin, Sunderlandin ja Fiorentinan kautta Chelseaan.
26 vuoden ikään mennessä Marquitos oli voittanut jo neljä Euroopan Cupia ja Marcos Alonso Peña La Ligan sekä EM-hopeaa. Nuorimman Alonson kohdalla valioliigamestaruus on pian enää sinettiä vaille valmis, ja jos kehitys jatkuu samanlaisena, seuraa hän lähivuosina isoisänsä ja isänsä jalanjäljissä myös Espanjan A-maajoukkueeseen.
Jutun lähteenä on käytetty The Timesia.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”
- Chelsean jättävä N’Golo Kanté saa rahakkaan sopimuksen Saudi-Arabiasta
- Arsenal ja Tottenham kiinnostuneet Englannin maajoukkuepelaajasta – jättämässä Valioliigasta pudonneen Leicesterin
- Fabrizio Romano: Kaikki valmista – Alexis Mac Allister siirtyy tällä summalla Liverpooliin
- Manchester Citylle huojentavia uutisia: Luottopelaaja sittenkin pelikunnossa Mestarien liigan finaalissa
- Guardian: Chelsea kiinnostunut La Ligassa säväyttäneestä keskikenttäpelaajasta – hintalappu selvillä
- 40 miljoonan euron keskikenttäpelaaja haluaa jättää Manchester Unitedin – etsii peliaikaa muualta
- Sergio Ramos kehottaa Harry Kanea siirtymään Real Madridiin
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- 40 miljoonan euron keskikenttäpelaaja haluaa jättää Manchester Unitedin – etsii peliaikaa muualta
- Arsenal ja Tottenham kiinnostuneet Englannin maajoukkuepelaajasta – jättämässä Valioliigasta pudonneen Leicesterin
- Chelsean jättävä N’Golo Kanté saa rahakkaan sopimuksen Saudi-Arabiasta
- Fabrizio Romano: Kaikki valmista – Alexis Mac Allister siirtyy tällä summalla Liverpooliin
- Sergio Ramos kehottaa Harry Kanea siirtymään Real Madridiin
- Wilfried Zaha sai valtavan tarjouksen Saudi-Arabiasta
- Guardian: Chelsea kiinnostunut La Ligassa säväyttäneestä keskikenttäpelaajasta – hintalappu selvillä