Swansean pelaajalta paha moka putoamistaistossa – ”On suunniltaan ja tietää tehneensä ison virheen”
Kuva: Getty Images
Valioliigassa putoamista vastaan taistelevalla Swansealla oli oiva tilaisuus kartuttaa pistepussiaan viime viikonloppuna Watfordin vieraana, mutta puolustajan paha virhe tuli kalliiksi.
Alfie Mawson, 23, menetti pallon kohtalokkaasti kolme minuuttia ennen taukovihellystä, ja Étienne Capoue kävi tekemässä kotijoukkueen 1–0-voittomaalin.
– Toivon, että Alfie Mawson olisi oppinut edellisen pelin jälkeen, koska hän otti tuossa riskejä. Sanoin hänelle tauolla ”Sen täytyy olla nyt siinä”, Swansean manageri Paul Clement totesi medialle.
– Hän on hyvä pelaaja ja oppii siitä. Hän päätyy vielä erittäin hyväksi pelaajaksi, mutta hänen tehtävänsä on pelata yksinkertaisesti. Alfie on suunniltaan, hän tietää tehneensä ison virheen, hän jatkoi.
Siltä ei voi piiloutua. Iso virhe, ja pyydän anteeksi. Jatkamme taistelua yhdessä.Mawson sortui turhaan kikkailuun joukkueensa alimpana kenttäpelaajana, kun hän olisi voinut vaikkapa potkaista pallon yli sivurajan. – Se ei ollut asia, jota odottaisi yhdeltä keskuspuolustajaltasi kentän tuolla alueella, mutta meillä oli paljon aikaa vastata. Hän on erittäin pettynyt, hän tietää tehneensä virheen. Hän toivoo, ettei hän tee sitä enää koskaan, manageri summasi. Pelin jälkeen Mawson myönsi virheensä rehdisti sosiaalisessa mediassa. – Siltä ei voi piiloutua. Iso virhe, ja pyydän anteeksi. Jatkamme taistelua yhdessä, pelaaja kirjoitti Twitterissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta