Chelsea joutui nöyrtymään paremmalleen viime sunnuntaina, kun Manchester United päihitti sarjakärjen ansaitusti maalein 2-0. Tappio oli Chelsealle kauden viides ja typisti eron lähimpään uhkaajaan Tottenhamiin neljään pisteeseen. Chelsea ei päässyt otteluun onnellisten tähtien alla, sillä ykkösvahti Thibaut Courtois joutui pelipäivänä yllättäen sivuun loukattuaan nilkkaansa mainoskuvauksissa koripalloa pelatessaan. Myös Marcos Alonso putosi kokoonpanosta vain vähän ennen aloituspotkua. Nyt The Guardian on kertonut, että Chelsea joutui viikolla joukkueen sisäisen viruksen riivaamaksi. Epidemia lähti leviämään manageri Antonio Conten ideoimasta hengennostatustapahtumasta, joukkueen yhteiseltä illalliselta torstaina. Alonso ehdittiin jo nimetä ottelun avauskokoonpanoon, mutta hän valitteli pahoinvointia lämmittelyn jälkeen. César Azpilicueta joutui Alonson tontille vasemmalle ja Kurt Zouma nostettiin puolustuksen oikeaan laitaan. Chelsean huippuunsa hiottu kokoonpanomuodostelma hajosi. Alonso ei kuitenkaan ollut ainoa pelaaja, jota virus on piinannut. Guardianin mukaan pöpö puraisi myös Victor Mosesiin, joka otettiin kentältä, kun toista jaksoa oli pelattu yhdeksän minuuttia. Myös Diego Costan sanotaan voineen pahoin ja olleen sivussa harjoituksista ennen ottelua. Costa kuitenkin pelasi, mutta oli kaukana parhaastaan. Koko kolmikon toivotaan olevan käytettävissä lauantaina, kun Chelsea kohtaa odotetussa FA Cupin välierässä pahimman kilpailijansa Tottenhamin. Viruksen väitetään kuitenkin olevan yhä hengissä, sillä tiistaina Gary Cahill oli ilmoittanut voivansa pahoin.

LUE MYÖS: