Manchester United jatkaa ainoana brittijoukkueena yhä taivaltaan eurokentillä, kun se kohtaa torstaina Eurooppa-liigan puolivälierien toisessa osaottelussa Anderlechtin. Avausosa Belgiassa päättyi tasapeliin 1-1, joten United on edelleen selkeä suosikki etenemään neljän joukkoon, ja pidemmällekin. Sinne tähyilee jo ennen ottelua myös José Mourinho. Eikä ainoastaan siksi, että Eurooppa-liigan voittajalle aukeaa paikka ensi kauden Mestarien liigassa. Mourinho hakee joukkueelleen lisämotivaatiota myös siitä, että loppuottelu pelataan valmentajan pitkäaikaisen työtoverin Zlatan Ibrahimovicin kotimaassa. – Zlatanille olisi fantastista pelata loppuottelussa Tukholmassa, omassa kotimaassaan. Se olisi kaunista, Mourinho myöntää Guardianin mukaan. Zlatanille pystytetään Tukholmassa sijaitsevan Friends Arenan kupeeseen näköispatsasta, joten epäilemättä 35-vuotias supertähti olisi innoissaan ”kotiottelusta” 24. toukokuuta. – Meillä on ollut vaikea kausi, johon on mahtunut paljon otteluita, yritystä rakentaa joukkue ja palauttaa tietty mentaliteetti ryhmään. Eurooppa-liigan finaali olisi Manchester Unitedin kaudelle täydellinen päätös, Mourinho lisää. Ennen loppuottelua Unitedin pitäisi kuitenkin selvitä kolmesta aiemmasta pelistä. Portugalilaismanageria sapettaa edelleen ”Punaisten Paholaisten” avausosan tehottomuus, joka pakottaa joukkueen pelaamaan ykkösmiehistöllään tänäänkin. – Peli olisi ollut helppo tappaa, sillä joukkueella oli ohjat käsissään. Jos olisimme voittaneet 3-0, edessämme olisi mukava peli ja voisin peluuttaa joitain nuorempia poikia ilman paineita. Ottelu Manchester United-Anderlecht alkaa klo 22.05.

LUE MYÖS: