Uefalta rajua kritiikkiä antidopingkomitealle – taustalla Liverpool-puolustajan vanha käry

Liverpool-puolustaja Mamadou Sakho sai viime kaudella pelikiellon käryttyään aineesta, joka ei kuulunut Uefan raportin mukaan antidopingkomitea Wadan kiellettyjen aineiden listalle. Crystal Palacessa nyt lainalla oleva ranskalainen antoi positiivisen näytteen higenamiini-nimisestä laihdutuslääkkeestä ja kärsi 30 päivän pelikiellon.
Nyt Uefa on nostanut tapauksen uudelleen esiin ja syyttää Wadaa kommunikaatio-ongelmista kahden laboratorionsa välillä. Euroopan jalkapalloliiton torstaina julkaiseman raportin mukaan kukaan ei pystynyt mitenkään kertomaan, onko higenamiini Wadan listalla kielletty aine.
– Tieto siitä, että Kölnin laboratorio testasi higenamiinin, mutta joutui tarkastamaan sen Wadalla, ennen päätöstä kertoo ongelmasta. Käy nimittäin ilmi, ettei Lausannen laboratorio testannut sitä. Ongelmana on Wadan kommunikointi laboratorioiden kanssa siitä mikä on kielletty aine ja mikä ei. Higenamiinin suhteen siellä on selviä aukkoja. Ne vahvistavat epäilyjä siitä, että Wadan oma analyysi on puuttellinen, Uefa kritisoi raportissaan.
Sakho ei ole pelannut Liverpoolissa kärynsä jälkeen. Puolustaja lainattiin Palaceen helmikuussa.
Lähde: BBC
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen

- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan