Keskikenttämiehen typerä ulosajo maalittoman Manchesterin derbyn kohokohtana
Kuva: Getty Images
Torstaina pelattiin vain yksi valioliigaottelu, mutta se oli sitäkin suurempi tapaus. Olihan kyseessä Manchesterin derby. Panoksena Manchesterin herruus sekä taistelu paikasta ensi kauden Mestarien liigassa. Ja tietysti valokiilassa paistattelivat vanhat kiistakumppanit Pep Guardiola ja José Mourinho.
Ottelun lähtökohtana oli, että oikeastaan kaikki joukkueet olisivat tyytyväisiä tasapeliin. Tasapeli olisi liigakolmoselle Liverpoolille ja liigan kutoselle Arsenalille mainio tulos. Ja sitä se olisi oikeastaan myös manchesterilaisille – pistejaolla City pysyisi Unitedin edellä ja toisaalta United pysyisi iskuetäisyydellä Liverpooliin nähden.
Paineet olivat kuitenkin oikeastaan kauden aiemman derbyn 2-1 voittaneella Cityllä, sillä United voisi pyristellä Mestarien liigaan myös Eurooppa-liigan kautta – ehkä jopa Valioliigaa helpompaa polkua. Suosikiksi illan ottelussa City pääsi – tai joutui – lopullisesti hieman suosiollisemman pelaajatilanteen takia. Unitedin otteluruuhka on armoton, ja ruodusta on matkan varrella alkanut pudota yhä enemmän pelaajia.
Marcus Rashford avausjakson vaarallisin
United aloitti pelin räväkästi, sillä ensimmäinen maalipaikka oli syntyä jo toisella minuutilla. Ander Herrera lähetti yhdellä kosketuksella loistavan keskityksen kohti takatolppaa, mutta Pablo Zabaleta siivosi pallon kulmapotkuksi ennen kuin Marouane Fellaini ehti maalintekoon. Kun kello näytti yhdeksää minuuttia, Kevin De Bruyne löysi aivan yhtäkkiä nappisyötöllään maalin edestä Sergio Agüeron. Argentiinalaisen suora jatko osui kuitenkin vain ulkotolppaan. Avausjakson ensimmäisen puolikkaan hahmo oli loistavaan kevätvireeseen päässyt Marcus Rashford, joka piti nopeudellaan ja kikoillaan City-puolustusta jatkuvasti ahtaalla. Etenkin Nicolas Otamendi joutui pelaamaan jo aivan kykyjensä ylärajoilla. Vahvaa jaksoa Unitedin pelaajista pelasivat myös Herrera ja Michael Carrick. 25. minuutilla City-vahti Claudio Bravo aiheutti ties kuinka monennen kerran tällä kaudella sydämentykytyksiä joukkueensa kannattajille. Chileläinen lähti ulos maaliltaan ja tupeloi pallon suoraan Henrikh Mkhitarjanille, mutta Cityn onneksi Bravo ehti vielä torjumaan omasta mokastaan syntyneen tilanteen. Torjunta jäi Bravon avausjakson ainoaksi. Unitedin puolustusta piti hereillä etenkin Agüero. 32 peliminuutin täyttyessä David De Gea joutui torjuntatöihin ensimmäistä kertaa. Agüero napautti 20 metristä komean kudin kohti alakulmaa, mutta espanjalaisvahti liimasi pallon näyttävästi hanskoihinsa. Agüeron maalijano oli kuitenkin valtava, sillä sen verran ahnaasti mies haki maalipaikkoja jatkuvalla syötöllä. Aivan ensimmäisen puoliajan lopussa nähtiin koko jakson paras maalipaikka. Marcus Rashfordin vapaapotku löysi takatolpalta aivan vapaana Ander Herreran, joka kuitenkin puski pallon maalin ohi. Leroy Sané oli ajatuksissaan jo taukoteellä pukukopissa, sillä niin vapaasti nuori saksalainen antoi Herreran juosta palloon. Ensimmäisellä puoliajalla ei maaleja nähty eikä kunnon maalipaikkojakaan ylenpalttisesti. Intensiteetti oli joka tapauksessa korkea. Vaikka tunteet olivatkin pinnassa ja otteet ajoittain kovat, ei erotuomari Martin Atkinson nostanut avausjaksolla kortteja taskustaan kertaakaan.
Man City 0-0 Man Utd HT:
Shots: 10-2
Pass accuracy: 83%-75%
Chances created: 9-1
Possession: 59%-41%
The home side applying pressure.
Shots: 10-2
Pass accuracy: 83%-75%
Chances created: 9-1
Possession: 59%-41%
The home side applying pressure.
SHOT MAP: Sergio Agüero vs. Man Utd.
The away side have managed just 1 compared to Sergio Agüero's 6.
The away side have managed just 1 compared to Sergio Agüero's 6.
Fellaini otti älyttömän ulosajon
Toiselle puoliajalle City tuli huomattavasti vieraitaan terävämpänä. Raheem Sterling, Kevin De Bruyne ja kumppanit pitivät Unitedin puolustusta kiireisenä, mutta maaliin asti palloa ei saatu. Vyörytys jatkui ja jatkui, mutta yhtä tehottomana. Pieni epätarkkuus sen viimeisen syötön kanssa vaivasi. Manchester United hätyytteli Cityn maalia ensimmäisen kerran vasta, kun toista puoliaikaa oli pelattu puoli tuntia. Claudio Bravolle oli kenties tullut jo kylmä, sillä maalivahti reväytti pohjettaan palloon hypätessään. Pep Guardiolalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa Bravo Willy Caballeroon. Samalla Jesus Navas korvasi Sanén.
Man Utd spent 51.69% of the opening 20 minutes of the second half inside their own defensive third.
Just six touches in the final third.
Just six touches in the final third.
19 - There were just 19 seconds between Marouane Fellaini's first & second cards in this #ManchesterDerby. Quickfire.
Man Utd equal their longest ever unbeaten run in a single Premier League season:
24 games in 2010/11
24 games in 2016/17
By a whisker.
24 games in 2010/11
24 games in 2016/17
By a whisker.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei voi olla totta – Liverpoolin jättihankinta loukkaantui ”vakavasti”
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla









