Liverpoolin ex-toimitusjohtaja kertoi, kuinka pienestä Dele Allin ja Alexis Sánchezin siirrot seuraan jäivät kiinni
Kuva: Getty Images
Liverpoolin entinen toimitusjohtaja Ian Ayre oli muutama vuosi sitten lähellä kaapata kaksi todella kovaa vahvistusta. Dele Allin ja Alexis Sánchezin siirrot jäivät lopulta todella pienten asioiden seurauksena toteutumasta.
Alli pelasi ennen Tottenhamiin siirtymistään MK Donsissa. Ayre kertoi, että Liverpool oli seurannut pelaajan otteita tarkasti ja kävi keskusteluja pelaajan kanssa, ennen hänen nykyisen seuran astuttua kuvioihin mukaan.
– Mielestämme hän ei ollut niin hyvä pelaaja, mitä hänen seuransa vaati hänestä rahallisesti.
Alli siirtyi tammikuussa 2015 Tottenhamiin viiden miljoonan punnan siirtokorvauksella, joten voi olettaa, että MK Donsin pyytämä summa oli myös tuolloin hyvin lähellä samaa. Tällä hetkellä häntä pidetään yhtenä jalkapallomaailman lupaavimpana nuorukaisena. 21-vuotias keskikenttäpelaaja on tehnyt tämän kauden aikana 21 maalia ja hänen markkina-arvonsa on vähintään kymmenkertaistunut edellisestä siirtosummastaan.
Nykyään 1860 Münchenissa työskentelevä Ayre kertoi myös toisesta huippusiirrosta, joka jäi todella pienestä asiasta kiinni. Kun Liverpool myi Luis Suarezin FC Barceloonaan, tahtoivat he vaihtokaupassa Sánchezin. Tämä sopi myös espanjalaisseuralle, mutta lopulta yksi maantieteellinen seikka esti siirron.
– Ainoa syy oli se, että pelaaja ja hänen vaimonsa tahtoivat asua Lontoossa. Emme valitettavasti voineet muuttaa seuraamme Lontooseen.
Lähde: Independent
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä