Valioliigahyökkääjällä selitys Arsenalin ongelmiin: ”Kukaan joukkueessa ei kylvä pelkoa”
Kuva: Getty Images
Jo seitsemättä kauttaan Watfordin edustusjoukkueessa pelaava Troy Deeney on romuluinen kärkimies, jonka tyyli ei välttämättä ole kaikkein esteettisimmästä päästä. Tärkeintä on silti, että maaleja syntyy. 28-vuotias Deeney on rikkonut kymmenen maalin rajapyykin kuudella kaudella peräkkäin, joista kaksi viimeistä hän on pelannut Valioliigaa. Kaikkiaan Watford-maaleja on kasassa tasan sata.
Tankkimaisen Deeneyn kevätvire on ollut erinomainen, ja hyökkääjä nauttii suuresti saadessaan mitata kykyjään Valioliigan parhaita puolustuksia vastaan. Sellaiseksi hän ei varsinaisesti laske Arsenalia. Tykkimiehille tekisi Deeneyn mukaan hyvää Manchester Unitedin Eric Baillyn kaltainen keskuspuolustaja.
– Kun pelaamme Arsenalia vastaan, ei ole mitään aihetta pelkoon. Kun vastassa on Baillyn kaltaisia kovia toppareita, tietää joutuvansa koville, Deeney totesi BBC:n Radio Five Live –lähetyksessä.
– Arsenalin joukkueessa kukaan ei kylvä pelkoa. Tuntuu, kuin voisi juosta heidän lävitseen. He ovat loistavia jalkapalloilijoita. Paljon minua parempia, en voi kiistää sitä. Minusta vain tuntuu, että Arsenalin keskusta on liian pehmeä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei voi olla totta – Liverpoolin jättihankinta loukkaantui ”vakavasti”
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”

- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla