El Larguero: Diego Costa siirtyy kesällä Kiinaan – esisopimus jo allekirjoitettu

Espanjalaisen jalkapalloradio-ohjelman El Largueron mukaan Chelsea-kärki Diego Costa siirtyy kesällä Kiinan pääsarjassa pelaavan Tianjin Quanjianin riveihin.
Lähde tietää kertoa Costan allekirjoittaneen jo esisopimuksen Tianjinin kanssa, joka maksaa Espanjan maajoukkuekärjestä lontoolaisseuralle 90 miljoonaa euroa. Costan käteen jäävä vuosipalkka Tianjinissa olisi noin 30 miljoonaa euroa. El Larguero väittää Costan kirjoittavan lopullisen sopimuksen kiinalaisseuran kanssa kuluvan kuukauden puolivälissä.
Kolmatta kauttaan Chelseassa pelaava Costa on iskenyt tällä kaudella 19 sarjamaalia, mutta on ollut ajoittain varjojen mailla ja aiheuttanut harmaita hiuksia myös Antonio Contelle.
Tianjinia luotsaa legendaarinen italialaispuolustaja Fabio Cannavaro. Seurassa pelaavat myös esimerkiksi Alexandre Pato ja Axel Witsel.
Atlético etsii itselleen myös uutta kärkeä, mutta seuraan viime kesänä palata halunnut Costa mielii ennemmin Kiinaan. On hyvin todennäköistä, että Costan maajoukkuetoiminta Espanjan väreissä päättyy, jos hyökkääjä lopulta siirtyy Kiinaan.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”