”Uuden Ronaldinhon” nykyinen seura kommentoi kiihtyviä siirtohuhuja – ”Olemme keskustelleet Liverpoolin kanssa”
Kuva: Getty Images
Luan Guilherme de Jesus Vieira, eli ”Luan” on saanut peliesityksillään Brasiliassa leiman uutena Ronaldinhona. 24-vuotta maaliskussa täyttänyt hyökkääjä on noussut nopeasti yhdeksi Brasilian mielenkiintoisimmista pelaajista. Hän on esiintynyt vasta kuudessa maaottelussa, mutta onnistunut nuissa kolme kertaa maalinteossa.
Gremiossa tällä hetkellä pelaavaa Luania on viety viime viikkoina Liverpooliin ja joidenkin englantilaislähteiden mukaan 30-40 miljoonan euron siirto olisi jo sovittu.
Huhuissa on jotain perää, siitä kertoo jo se, että miehen nykyisen seuran presidentti Romildo Bolzan kommentoi asiaa julkisesti. Hän myöntää, että keskusteluja valioliigaseuran kanssa on käyty, mutta mitään konkreettista tarjousta ei ole vielä tullut.
– Luanista sanotaan tulleen jo useita tarjouksia, mutta jos kolme vuotta vanhaa ostoyritystä ei lasketa mukaan, niin pelaajasta ei ole tullut vielä yhtään tarjousta.
Presidentti nosti kaikista seuroista juuri Liverpoolin esiin puheissaan.
– Keskustelemme Liverpoolin kanssa, mutta toki myös muidenkin seurojen. He eivät kuitenkaan ole lähestyneet meitä vielä virallisesti. Yhtään konkreettista tarjousta ei siis ole tehty.
Luanilla on vielä vuosi sopimusta jäljellä Gremion kanssa.
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia