Valmentajan asemaa pohtiva Southampton hyvässä pelaajatilanteessa: ”Ei mitään pakkoa myydä”
Kuva: Getty Images
Southamptonin kausi 2016-2017 päättyy kahden ottelun viikkoon, kun se kohtaa ensin tänään keskiviikkona Manchester Unitedin ja lauantain päätöskierroksella Stoken. Kausi on ollut mukiinmenevä, sillä Pyhimykset ylsivät Liigacupissa finaaliin – jossa se hävisi juuri tämäniltaiselle vastustajalleen Unitedille – ja sarjassa haarukassa on edelleen kahdeksas sija.
Kohtalaisesta menestyksestä huolimatta joukkueen pelitapa ei ole ollut kannattajien mieleen, eikä seurajohto olekaan vielä valmis antamaan manageri Claude Puelille takeita jatkosta. Valmentajaratkaisu lykätään ensi viikolle.
– Meillä on kaksi valtavan tärkeää ottelua edessämme. Koko kausi analysoidaan huolella ensi viikolla ja sitten teemme seuran kannalta parhaat ratkaisut. Haluamme kaikkien keskittyvän täysillä vahvaan kauden päätökseen, seuran puheenjohtaja Ralph Krueger sanoi The Telegraphille.
Seuran taustoissakin voi olla tapahtumassa muutoksia. Omistaja Katharina Liebherr on keskustellut kiinalaissijoittajien kanssa mahdollisuudesta myydä osuus seurasta. Liebherr jatkaisi kauppojen syntyessäkin mukana, mutta johtokunta kokee joka tapauksessa miehistönvaihdoksia.
Pelaajarintamalla Southamptonin asema on parempi kuin vuosiin. Top 6 -seuroista neljän – Manchester Cityn, Chelsean, Arsenalin ja Liverpoolin – kerrotaan olevan kiinnostuneita Saints-puolustaja Virgil van Dijkista, mutta seura ei välttämättä ole innokas myymään.
– Viimeisinä kolmena kesänä teimme kauppoja pakon edessä. Nyt meillä on jokaiselle pelipaikalle ainakin kaksi vaihtoehtoa. Edessämme on ensimmäinen kesä ikinä, jolloin meillä ei ole mitään pakkoa myydä pelaajia. Me olemme tilanteen herroja ja teemme päätökset, Krueger myhäilee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan