TOP 5: Valioliigan parhaat hankinnat kaudelta 2016-17 – Hyökkäyspään pelaajat loistavat poissaolollaan
Kuva: Getty Images
Valioliigakauden parhaat hankinnat päättyneeltä kaudelta on valittu. Mittarina on käytetty pelaajan pelillisiä esityksiä, joten lista ei ole suhteutettuna pelaajan hintaan. Myös siirron aika on vaikuttanut valintoihin. Esimerkiksi Gabriel Jesus ja Mamadou Sakho ovat olleet siirtojensa jälkeen vakuuttavia, mutta näyttöjä on alle puolelta vuodelta.
5. Victor Wanyama, Tottenham
Tottenham hankki Wanyaman Southamptonista noin 15 miljoonalla eurolla. Kenialaisen pelaaminen takaa sen, että keskikentän hyökkäävämmissä rooleissa olevat Dele Alli ja Christian Eriksen saavat keskittyä enemmän tehojen tekemiseen kuin puolustamiseen. Wanyama pelasi kahta peliä lukuun ottamatta Tottenhamin kauden kaikissa valioliigaotteluissa. Yksi sarjan aliarvostetuimpia pelaajia.4. Sadio Mané, Liverpool
Sadio Mané lähti Wanyaman tavoin pois Southamptonista viime kesänä. Liverpooliin siirtynyt laitahyökkääjä oli yhdessä Philippe Coutinhon kanssa joukkueensa hyökkäyspään ylivoimaisesti tärkeimmät palaset. Kun muiden pelaajien taso ailahteli ottelusta toiseen, niin nämä kaksi pelaajaa olivat vaarallisia lähes aina. Mané teki pelaamassaan 27 pelissä tehot 13+5. Olisi todennäköisesti listalla vielä korkeammalla, jos ei olisi kärsinyt loukkaantumisista.3. Idrissa Gueye, Everton
Jos joku Valioliigan ystävä ei vielä ennen kauden alkua tiennyt, kuka on Idrissa Gueye, niin tuo asia on ainakin korjaantunut tämän kauden aikana. Uskomattoman vahvaa ja tasaista pelaamista läpi kauden. Esimerkiksi 4,1 onnistunutta taklausta ottelua kohti on koko sarjan paras lukema. ”Evertonin Kanté” herättänee kiinnostusta myös vielä suuremmissa seuroissa, mutta Ronald Koeman ei varmasti tahdo luopua pelaajastaan.2. David Luiz, Chelsea
Jos joku olisi sanonut David Luizin Chelsea-paluun varmistuessa, että brasilialainen tulisi olemaan koko sarjan paras puolustaja seuraavalla kaudella, niin olisi reaktiot olleet todennäköisesti hyvin koomiset. Toppari näytti kaikille epäilijöilleen, että on nostanut tasoaan entisestään. Chelsean todella vahvan puolustuksen tukipilari yhdessä César Azpilicuetan kanssa.1. N’Golo Kanté, Chelsea
Listan ylivoimaisesti helpoin valinta. Jos hankkii sarjan parhaan pelaajan itselleen, niin kyseessä ei voi olla muuta kuin kauden paras hankinta. Kaikki ylisanat lienee toisen perättäisen mestaruuden voittaneesta Kantésta jo käytetty ja täysin aiheesta.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta