Manchester City myi hyökkääjän hyvällä voitolla Espanjaan – Säilytti vielä takaisinosto-oikeuden

Villarreal julkisti keskiviikkona kotisivuillaan hankkineensa nuoren, vastikään 20 vuotta täyttäneen hyökkääjän Enes Ünalin Manchester Citystä. Seura ja Ünal sopivat viisivuotisesta sopimuksesta.
Manchester City hankki Bursasporissa pelaajakasvatuksensa saaneen Ünalin kaksi vuotta sitten 2,3 miljoonan euron siirtosummalla.
Kausi 2015-2016 vierähti lainalla puoliksi belgialaisessa Genkissä ja hollantilaisessa NAC Bredassa. Ünal teki syyskauden 14 ottelussa Genkille kaksi osumaa, mutta keväällä Bredassa sama ottelumäärä tuotti jo yhdeksän maalia.
Kausi 2016-2017 vierähti Eredivisiessä askelta suuremmassa seurassa FC Twentessä. 33 ottelussa syntyi nyt jo 19 maalia, eikä Ünal jäänyt sarjan maalikuninkuudesta kuin kolmen maalin päähän.
Ünal on esiintynyt Turkin kaikissa ikäkausimaajoukkueissa ja on jo raivannut tiensä A-maajoukkueeseenkin. Aikuisten edustusryhmässä otteluita on takana viisi. Debyytin A-maajoukkueessa Ünal teki jo 17-vuotiaana.
Villarreal ei siirtosummista mitään tiedottanut, mutta Guardianin mukaan Villarreal maksaa Citylle Ünalista 13,8 miljoonaa euroa. City teki kaupalla näin noin 11,5 miljoonaa euroa voittoa. Samalla sovittiin myös Cityn 20 miljoonan euron arvoisesta takaisinosto-oikeudesta.
Guardian kertoo, että Ünalista olivat Villarrealin ohella kiinnostuneet ainakin Lille, Valencia, Monaco, Schalke, Porto ja Benfica.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa